Rakastettu uutisankkuri Pirjo Nuotio nauttii eläkepäivistään: "Pakko sanoa, etten kaipaa töihin"
MTV:n legendaariset uutisankkurit Urpo Martikainen ja Pirjo Nuotio vierailivat Huomenta Suomessa kertomassa kuulumisia eläkepäiviltä.
Vuonna 2010 eläkkeelle jäänyt Urpo Martikainen kertoo lähetyksessä heränneensä kevyesti varhaiseen aamulähetykseen, mutta Pirjo Nuotiolla oli enemmän vaikeuksia.
– Kyllä minulla oli monta herätyskelloa soimassa, koska yleensä menen nukkumaan tähän aikaan, kun tänne piti herätä, Nuotio nauraa.
– Edelleen olen iltaihminen, ikä ei ole tuonut tähän mitään muutosta, rakastettu ankkuri jatkaa.
Nuotio jäi eläkkeelle joulupäivänä vuonna 2016. Eläkepäivät ovat kuluneet iloisissa tunnelmissa, eikä työasiat pyöri mielessä.
– Kyllä minä olen ihan kunnolla irtaantunut. Pakko sanoa, etten varsinaisesti töihin kaipaa. Tämä on aivan ihanaa, Nuotio hehkuttaa.
Martikainen sen sijaan innostuu yhä uutistilanteiden edessä.
– Kun katselen uutisia ja näen, että joku iso uutistapahtuma on käynnissä, silloin syttyy heti kipinä, että haluaisin olla mukana. Se menee ohi alle kolmessa minuutissa, Upi naureskelee.
Mitä olivat ikimuistoisimpia uutistilanteita Upin ja Pirjon uralla? Katso haastattelu videolta artikkelin yläosasta.
Uusimmat
-
18:50
Israelin "sotakabinetissa todellisia jakolinjoja" – nyt väännetään Gazan kohtalosta
-
18:49
Jesse Puljujärvi likaisen tempun kohteena – tästä lähti Kanadan pelaaja suihkuun
-
18:40
Tänään Suomessa ollut jo viides perättäinen hellepäivä – täällä ollut kuuminta
-
18:37
MTV seuraa: Jesse Puljujärvi liekeissä – Kanadan puolustajalta totaalinen aivopieru
-
18:25
Max Verstappen kesti McLarenin paineen – nousi sivuamaan F1-legendan ennätystä
-
18:09
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
18:09
Mitä ihmettä? Leijonat-järkäle antoi kovuutta Connor Bedardille – tuomareilta häkellyttävä ratkaisu
-
18:05
Georgian presidentti käytti veto-oikeuttaan kiisteltyä lakiesitystä vastaan: "Olemukseltaan venäläinen"
-
18:04
Salkkarit-tähdet paljastavat podcastissa totuuden intiimikohtausten takaa: "Siitä on romantiikka niin kaukana"
-
17:58
Venäjä väittää: Uusi valloitus Harkovassa – "Läpimurtojen mahdollisuus kasvaa"
-
17:57
Karu paljastus videotarkistuksessa: Harri Säterin virhe aiheutti Kanadan maalin hyväksymisen
-
17:40
Tämä osuma maistui! Jesse Puljujärvi täräytti kiekon Kanadan verkkoon
-
17:30
Kuski koki kauhunhetkiä Yhdysvalloissa – rekka päätyi sillan reunalle roikkumaan
-
17:28
Kuinka kauan tuorejuusto säilyy jääkaapissa?
-
17:03
Näkövammaiset jakavat arjen haasteita, joista normaalinäköisten ei tarvitse juuri huolehtia: "Miksi aina, kun joku tippuu lattialle..."
-
17:01
Tutkija hämmästyi: USA:n Ukraina-tuen mahdollisesta loppumisesta ei juuri puhuta
-
16:35
Slovakian Ficon ennuste positiivinen: Pääministeri tajuissaan
-
16:20
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – johtaja antaa henkilökunnan toiminnalle arvosanan 10+
-
16:15
Mariko Pajalahti ja Tidjân Ba muistelevat Kwan-yhtyeen menestystä: "Se oli ihan tajutonta"
-
16:11
Slovakian pääministerin ampujaksi epäilty mies määrätty tutkintavankeuteen.
-
Lataa lisää