Räjähdysääniä ympäri keskustaa: Pullopommeja räjäytellyt joukkio poliisin haaviin Kaarinassa

Poliisi on saanut Varsinais-Suomessa kiinni viiden nuoren joukon, jonka epäillään räjäyttäneen kotitekoisia pommeja Kaarinassa, Lounais-Suomen poliisi kertoo.

Poliisi tiedotti samaisesta nuorisojoukosta alkujaan keskiviikkona sen jälkeen, kun ilmoituksia räjähdysäänistä oli tullut tiistain ja keskiviikon välisenä yönä ympäri Kaarinan keskustaa.

Seuraavana yönä hätäkeskukseen tuli jälleen soittoja räjähdyksistä Kaarinassa. Tällä kertaa oli paukkunut Hovirinnan uimarannalla. Poliisi tavoitti epäillyt tekijät ja löysi nuorten autosta pullopommien valmistamiseen liittyviä välineitä.

Nuoria epäillään muun muassa vaaran aiheuttamisesta. Lounais-Suomen poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan, että epäillyt nuoret ovat täysi-ikäisiä. Tilannekeskuksen mukaan nuoret eivät ole tällä hetkellä poliisin hallussa.

Metelin lisäksi pommit eivät tiettävästi ole aiheuttaneet muuta haittaa ympäristölle tai sivullisille.

Lue myös:

    Uusimmat