Radiojuontaja kokeili itseruskettavia tippoja – järkyttyi seuraavana aamuna peilikuvastaan

Lilah kokeili ensimmäistä kertaa itseruskettavia tippoja ja hänen kasvonsa muuttuivat laikukkaiksi.

Brittiläinen radiojuontaja Lilah Parsons julkaisi TikTok-tilillään videon hänelle itseruskettavien tippojen kanssa sattuneesta mokasta. Hilpeyttä herättäneestä videosta kertoo The Sun.

Videolla Lilah ensin piilottelee kasvojaan. Klipissä varoitetaan katsojia leikkimielisesti siitä, että sisältö voi järkyttää herkempiä katsojia.

Ennen kasvojensa paljastamista Lilah sanoo:

– Ihan vain varoitukseksi kaikille ystävilleni: jos ette näe minua hetkeen, se johtuu siitä, että piilottelen minulle sattuneen pienen haaverin takia.

Lilah kertoo kokeilleensa edellisiltana eli 3. heinäkuuta kokeilleensa ensimmäisen kerran itseruskettavia tippoja. Niiden luvattiin tekevän ihosta pehmeä ja hehkuva.

– Ja sitten heräsin tämännäköisenä, Lilah sanoo.

Hän näyttää kasvonsa. Rusketus ei ole tasainen. Leuka on ruskettuneempi kuin esimerkiksi posket. Silmien alueella rusketusta ei ole. Kaulan seudulla on nähtävillä läikkiä.

Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.

Videon ohessa lukee.

– En enää koskaan käytä itseruskettavaa.

Itseruskettavia tippoja sekoitetaan yleensä kosteusvoiteeseen. Lilah ei videolla kerro, tekikö hän näin ja miten paljon seerumia voiteen mukaan hän kenties lorautti.

Video keräsi reippaasti katsojia

Lilahin videota on katsottu yli 300 000 kertaa. Lopputulos olisi voinut olla myös videota kommentoineiden mielestä parempi. 

– Voi luoja, taivasteli joku.

– Ystävä hyvä, sinun olisi pitänyt käyttää sitä ihan vain muutaman tipan verran! huikkasi toinen.

– Minulle kävi ihan samoin! Kesti ikuisuus ennen kuin värisi lähti! tuskaili eräs.

– Olen kuullut, että sitruunamehu tekee ihmeitä, jos haluaa poistaa feikkirusketuksen, vinkkasi joku.

Sitruunamehu näyttäisi olevan tosiaan hyvinkin kätevä keino tähän tarkoitukseen. Olemme aiemmin kertoneet, miten laikukkaaseen rusketukseen tehoavan kuorinta-aineen voi tehdä kotona sitruunamehusta ja sokerista.

Katso myös: Näin aurinkovoidetta levitetään oikein!

Osaatko levittää aurinkovoidetta oikein? Moni tekee saman virheen – katso ohje 2:01

Lue myös:

    Uusimmat