Venäläisviranomaisten mukaan Ukraina valmisteli iskua suurtapahtumaan.
Venäjällä on peruttu vuosittainen Dronnitsa-suurtapahtuma, sillä tapahtuman järjestäjät väittävät Ukrainan valmistelleen iskua sen yhteyteen, uutisoi muun muassa The Moscow Times.
Kyseessä on Venäjän suurin ja tärkein sotilasdroonien käyttäjien, kehittäjien, valmistajien sekä vapaaehtoisten vuotuinen kokoontuminen.
Tapahtumaa on järjestetty vuodesta 2022 eli Venäjän hyökkäyssodan alusta lähtien, ja se tukee aktiivisesti Venäjän sotatoimia Ukrainassa.
Tapahtuma oli määrä järjestää 29.–30. elokuuta Veliki Novgorodissa Luoteis-Venäjällä.
Lue lisää: Kuvernööri: Ukrainan isku Orskin öljynjalostamoon aiheuttaa pitkän tuotantokatkoksen
Tiedustelutietoa
Järjestäjät kertoivat päätöksen perumisesta syntyneen sen jälkeen, kun he olivat keskustelleet Novgorodin alueen johdon ja Venäjän turvallisuusviranomaisten kanssa.
Järjestäjien mukaan viranomaiset olivat saaneet tiedustelutietoa, jonka perusteella Ukraina valmistelisi iskua tapahtumaan. Ukraina ei ole kommentoinut väitettä.
Tapahtumapaikka sijaitsee noin 120 kilometrin päässä presidentti Vladimir Putinin Valdain huvilasta.
Ukraina on onnistunut viime aikoina iskemään useisiin tärkeisiin teollisuuskohteisiin Venäjällä.

