Putin Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyydestä: Rajalle tulossa lisää joukkoja
Venäjän presidentti Vladimir Putin kuvaili lausunnossaan Suomen ja Ruotsin liittymistä Natoon "merkityksettömäksi askeleeksi" ja kertoi taas Venäjän sijoittavan lisää joukkoja ja asejärjestelmiä Suomen rajalle.
– Tämä on täysin merkityksetön askel (Suomelle ja Ruotsille) niiden kansallisten intressien varmistamisen näkökulmasta, Putin totesi valtio-omisteisen Venäjän kansainvälisen tietotoimisto RIA:n ja valtio-omisteisen Rossija 1 -televisiokanavan haastattelussa.
– Meillä ei ollut sotilaita siellä (Suomen rajalla), nyt heitä tulee olemaan siellä. Siellä ei ollut asejärjestelmiä, nyt ne tulevat, hän sanoi.
Putinin lausunnot ovat jatkumoa viestinnälle, jossa on kerrottu Suomen, Viron ja Latvian rajalle perustetusta Leningradin sotilaspiiristä ja jonka yhteydessä on kerrottu varustelun kasvattamisesta Venäjän Suomen vastaisella rajalla länsirajalla.
Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigu esitteli ajatusta Leningradin sotilaspiiristä loppuvuonna 2022. Putin puolestaan varoitti Suomea Nato-jäsenyydestä ja sanoi Venäjän luovan sen vastineeksi Leningradin sotilaspiirin alkuvuodesta 2023.
Putin sanoi sotilasliitto Naton jäsenyyden tuovan Suomelle ongelmia. Hänen mukaansa ongelmia on luvassa Leningradin sotilaspiirin myötä.
Lue myös juttumme aiheesta viime vuoden tammikuulta: Putin määräsi Venäjän armeijan vahvistamaan läsnäoloaan Suomen rajalla – asevoimiin suuria muutoksia
Uusimmat
-
02:00
Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan hyvinvointialueilla eniten ongelmia – sairastavuus ja työkyvyttömyys suurinta
-
00:02
Erling Haaland nosti Cityn kiinni mestaruuteen – Tottenham-faneille maistuva tappio
-
23:42
Sokkitulos! Kanada romahti pahasti MM-kisoissa
-
23:34
Venäjä teki useita ohjusiskuja Harkovaan
-
23:16
Mielenosoitukset "venäläislakia" vastaan jatkuvat Georgiassa – "Tulee olemaan este EU-jäsenyyspolulla"
-
22:42
Ilja Kovaltshuk kärsi uransa rajuimman pettymyksen Suomelle – avaa nyt, mitä teki sen jälkeen
-
22:35
Voisiko Suomi jäädä Euroviisuista pois? Yle-pomo: "Ei ole tarkoitus, että suurin osa ilon ja riemun kilpailussa on ahdistuneita"
-
22:23
Ei herkimmille: Valvontakamera tallensi hyökkäyksen vankien kuljetusautoon – kaksi kuoli
-
22:16
18-vuotias MM-maalaaja nostattaa kierroksia: "Onko hän parempi kuin Ovetshkin?"
-
22:03
Julkisuudesta vuosiksi vetäytynyt Anu Hälvä muistelee 90-luvun suurta suosiota: "Olin täysin valmistautumaton"
-
21:57
MM-rallissa täysin poikkeuksellinen päätös – Hyundain uhkailu sai kilpailijat taipumaan?
-
21:24
Neste antoi tulosvaroituksen
-
21:23
Ex-tähtipelaajan sukukalleudet aiheuttavat ongelmia lentokentällä – "Olemme huolissamme"
-
21:10
Trumpin entinen asianajaja todisti hyssyttelyrahaoikeudenkäynnissä
-
21:00
MasterChef Suomi -sarjan voitto ratkesi – haku uudistuneelle kaudelle on käynnissä
-
20:41
Henkilöauto ja rekka törmäsivät Lahdessa – yksi loukkaantui
-
20:17
Titanic-ohjaaja James Cameron ja Céline Dion eivät halunneet elokuvaan sen kuuluisaa tunnuskappaletta
-
20:16
Sortunut silta räjäytettiin irti jumiutuneesta rahtilaivasta Baltimoressa – Video tallensi pamauksen
-
20:03
Parisuhteen muodostaminen voi olla yllättävän monimutkaista – psykologi kertoo, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
-
20:02
Mikä on ennennäkemättömän ryöpytyksen kohteeksi joutunut Euroviisuista tuttu EBU?
-
Lataa lisää