Näetkö sinäkin maailman negatiivisten linssien läpi, ja onko lasisi enemmän puoliksi tyhjä kuin täynnä? Puolangan Pessimistit tekevät ruikuttamisesta jos ei taidetta, niin ainakin kulttuuriteon.
– Olit lähestynyt pessimistejä haastattelupyynnön muodossa, mutta kukapa siellä pessimistien postilaatikossa joutaa, viitsii tai kehtaa käydä kuin korkeintaan kerran vuodessa, Puolangan Pessimistien Markku Haapalainen vastaa haastattelupyyntöön.
Lupsakalta kuulostavaa halkokauppias Haapalaista ei uskoisi omistautuneeksi valittajaksi. Mistä Puolangan Pessimisteissä oikein on kyse?
– Puolangan Pessimistit on löyhä yhteenliittymä, joka on järjestänyt pessimismi-iltoja vuodesta 2007 lähtien. Puolanka oli aikanaan kriisikuntien joukossa, ja kaikki näytti hyvin synkältä – tai ainahan kainuulaisen silmiin näyttää. Uskoisin, että tämä alkoi eräänlaisena parodiana siitä yleisestä ruikutuksesta, Haapalainen kertoilee. Pessimistien taustalla vaikuttaa Puolangan kulttuuriyhdistys Kultsu ry.
Puolangalla pessimistipäivää vietetään Haapalaisen mukaan 1.1. -31.12., mutta koko vuoden valitus huipentuu pessimismi-iltaan, joka järjestetään vuosittain heinäkuun ensimmäisenä perjantaina – jos nyt viitsitään. Tapahtuma on kasvattanut suosiotaan alkuaikojen kahdesta kuulijasta tuhatpäiseen yleisöön. Yleisökin pääsee osallistumaan purnaamiseen.
–Pessimismi-illoissa on ollut interaktiivisia osiota, esimerkiksi valitusseinä, johon sai kirjoittaa epäkohdista. Valituskuoroa varten on kerätty materiaalia valituslaatikoilla eri puolilta Puolankaa.
Valittamisella voi Haapalaisen mukaan olla jopa jonkinlainen puhdistava vaikutus. Palaute tapahtumasta on ollut valituksesta huolimatta pääosin positiivista.
– Kerran palautteessa tosin todettiin, että kaikenlaista p***aa sitä kunnan varoilla kustannetaankin, mikä ei pitänyt paikkaansa. Palkka meille on täysin henkinen, omien olohuoneidemme nurkissa me harjoittelemme. Tuloja saamme oheiskrääsän myynnistä ja valituskuoron esiintymispalkkioista.
Media inspiroi
Haapalainen ei usko, että Puolanka olisi sen kurjempi paikkakunta kuin monet muutkaan, mutta hän tuumii Itä- ja Pohjois-Suomen olevan mielialaltaan muuta maata synkempää seutua.
– Luulen, että valittaminen on eräänlainen tapakin, vaikka asiat eivät niin synkästi olisikaan. On yleinen tapa kertoa maailman tila huonompana kuin se on. Ehkä se on sitten suomalaista, luterilaista perinnettä. Ja tämä pohjoinen sijainti, räntäsateet ja pakkaset: ei ihme, ettei asioita nähdä valoisina, Haapalainen pohtii.
Inspiraatiota valituksiin ammennetaan ympäröivästä elämästä, mutta pessimisti saa vettä myllyynsä myös seuraamalla mediaa ja uutisia.
Pessimisteihin kuuluu ihmisiä laidasta laitaan, mutta suurin osa heistä on 30–50-vuotiaita naisia. Tämä kuuluu Haapalaisen mukaan Pessimistien ohjelmistossakin.
– Esimerkiksi tyttöbändi Traumaryhmässä naisnäkökulma korostuu. "En olisi halunnutkaan mahtua siihen kotelomekkoon", Haapalainen heittää.
Pessimisti-ilta on tämän kesän osalta jo takanapäin, mutta vieläkö on hampaankolossa valittamisen aihetta?
– Pessimistin kesä on ollut hyvin huono. Toukokuussa oli jo heti lämmintä, joten valittamaan ei ole päässyt oikein millään eikä yleiseen synkistelyyn ole ollut aihetta, Haapalainen harmittelee.
Studio55.fi
Kuvat Eila Heikkinen