Linnan juhlissa nähtiin miehillä monia rohkeita pukuvalintoja. Esimerkiksi räppäri Paleface asteli juhliin tennareissa, Veltto Virtanen puolestaan räväytti erikoisella päähineellään.
Huomenta Suomessa todettiin, että tänä vuonna Linnan juhlissa nähtiin miehillä rohkeaa pukeutumista.
Räppäri Paleface juhli valkoisissa tennareissa, Pertti Veltto Virtanen pysyi tyylilleen uskollisena erikoisessa päähineessään. Suunnittelijat Tina Tillander ja Janne Renvall kehuivat erikoisia valintoja etenkin sen takia, että ne sopivat kantajansa tyyliin.
Myöskään muusikko Lauri Tähkä ei ollut pukeutunut perinteiseen frakkiin.
– Minun mielestäni se oli äärettömän hyvännäköinen, kehuu suunnittelija Tina Tillander.
Janne Renvall halusi antaa miehille satikutia frakin käytöstä.
– Mittasuhteet ovat monesti pielessä. Tarkoitan liivin suhdetta itse takkiin. Liivi näkyy liikaa takin alta. En tiedä, onko se tietämättömyyttä vai piittaamattomuutta. Sitä näkyy myös henkilöillä, jotka käyvät siellä vuodesta toiseen, Renvall totesi.
Mistä tunnistaa hyvin istuvan frakin? Renvall neuvoo videolla!
Sumo video id
MTV3/Helmi
Lähde: Huomenta Suomi
Kuva: Lehtikuva