Presidenttien kummastuttavimmat seksitavat – tiesitkö näistä?

Sänkypuuhia ilman alastomuutta, miehisyydellä kerskailemista, tien löytäminen seksologien ammattitermistöön ja varsinaista seksihulluutta – näitä kaikkea mahtuu Yhdysvaltain jo edesmenneiden presidenttien seksihistoriaan. Tutustu omituiseen listaan neljästä mahtimiehestä!

Presidentille arki ei ole samanlainen kuin kelle tahansa. Vannottaessa presidentin valaa säännöt muuttuvat. Tästä huolimatta ainakin useampi Yhdysvaltojen edesmennyt presidentti on onnistunut kummastuttamaan mitä erikoisemmilla yksityiselämäpaljastuksilla. Se, että sivusuhteet ovat monelle valtaa pitävälle arkea, on kuitenkin vielä melko tyypillistä. Tutustu Cracked.comin kokoamaan listaan neljästä Yhdysvaltojen presidentistä, jonka seksuaalihistoriaan kätkeytyy mitä kummallisimpia faktoja!

Lyndon Johnson

Yhdysvaltain 36. presidentin, vuonna 1973 menehtyneen Lyndon "LBJ" Johnsonin tiedetään kerskaillen miehisyytensä koolla. Kennedyä seurannut presidentti vaikutti tuntevan suurta kateutta edeltäjäänsä kohtaan, sillä puheiden mukaan hän kerskaili mieluusti saavutuksillaan, vertasi niitä Kennedyn naisseikkailuihin – ja esitteli sukupuolikalleuksiaan.

Elämänkertakirjoittaja Robert Dallekin mukaan jossain vaiheessa presidenttikauttaan LBJ joutui kiperään haastatteluun, jossa toimittaja ei vain suostunut jättämään kysymystä siitä, miksi jenkkisotilaat olivat Vietnamissa. Turhautunut Johnson avasi housunsa, paljasti sukupuolielimensä, jota mies muuten kutsui Jumboksi, ja huusi "tämän takia!"

Johnsonin juorutaan myös kutsuneen Valkoiseen taloon saapuneita diplomaatteja ennen neuvotteluita uima-altaaseen naku-uimaan, jotta hän olisi voinut todistaa miehistä mahtiaan. Mikä alfauros!

John F. Kennedy

Yhdysvaltain 35. presidentti, traagisesti salamurhan uhrina 1963 menehtynyt John F. Kennedy, joka tunnetaan myös lyhenteellä JFK, ei ystäviensä mukaan karttanut kenenkään sänkyyn kallistamista – ei edes ystäviensä vaimojen, siskojen tai äitien. Hänen valloituksiensa lista on pitkä ja sisältää Marilyn Monroen ja Jayne Mansfieldin kaltaisia Hollywood-kaunottaria. Tähtileidien lisäksi Kennedyn saavutuksiin kuuluivat myös Valkoisen talon työntekijät. JFK:n kerrotaankin harrastaneen seksiä miltei jokaisessa Valkoisen talon nurkassa – niin altaassa kuin makuuhuoneensa komerossakin.

Kennedy muuten kertoi brittiläiselle poliitikolle Harold Macmillanille, että jos hän olisi liian kauan ilman seksiä, kärsisi hän kivuliaista päänsäryistä. Kolme päivää oli tämä aika, johon mies viittasi.

Calvin Coolidge

Yhdysvaltain 30. presidentin Calvin Coolidgen, joka menehtyi vuonna 1933, mukaan on nimetty jopa seksologien tuntema Coolidgen efekti. Mitä miehestä kertoo se, että hän on antanut nimensä ilmiölle, joka tarkoittaa nisäkäslajien koiraiden korkeaa seksuaalista suorituskykyä aina, kun heille esitellään uusi, paritteluhaluinen naaras?

Ulysses S. Grant

Vuonna 1885 menehtyneen Yhdysvaltain 18. presidentin Ulysses S. Grantin kerrotaan kerskailleen sillä, ettei kukaan ollut nähnyt häntä alastomana lapsuuden jälkeen. Ei edes häntä sota-aikoina hoitaneet sairaanhoitajat tai oma vaimo. Miksi joku haluaa kerskailla sillä, että kukaan ei ole nähnyt häntä alastomana? Ja miten lapsen saattaminen maailmaan on onnistunut vaimon kanssa, joka ei ole nähnyt miestään alastomana?


AVA

Kuvat: Shutterstock, Splash News

Lähde:Cracked

Lue myös:

    Uusimmat