Postin työriitaan sovintoesitys valtakunnansovittelijalta – "Tehtiin hartiavoimin töitä"

Valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala on jättänyt sovintoesityksen Postia koskevassa työriidassa.

Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU ja Palvelualojen työnantajat Palta neuvottelivat valtakunnansovittelijan toimistolla hieman yli puoleenyöhön saakka.

Osapuolia pyydetään antamaan vastaus esitykseen tiistaihin klo 11 mennessä. PAU muistuttaa Twitterissä, että lakot jatkuvat toistaiseksi edelleen.

PAUn puheenjohtaja Heidi Nieminen kertoi STT:lle, että työntekijäosapuolella on jo vastaus sovintoesitykseen. Osapuolet eivät toistaiseksi kommentoi sovintoesityksen sisältöä.

–  Meillä on olemassa jo tähän vastaus, mutta en pysty sitä kertomaan ennen kuin kerromme sen sovittelijalle, Nieminen sanoi.

Niemisen mukaan neuvottelut olivat maanantainakin hankalat.

–  Onhan se vaikeaa, mutta ei sen vaikeampaa kuin muinakaan päivinä.

"Tehtiin hartiavoimin töitä"

Paltan toimitusjohtaja Tuomas Aarto kertoi, että maanantaina alkaneissa ja tiistain puolella päättyneissä neuvotteluissa oli selkeä yhteinen tavoite saada asia ratkaistuksi.

–  Se näkyikin sitten työnteossa, kyllä tuossa tehtiin ihan hartiavoimin töitä. Mihin se riittää, nähdään sitten siinä vaiheessa, kun osapuolet ovat muodostaneet kantansa tuohon sovintoesitykseen ja ilmoittaneet sen kello 11. Tällä hetkellä lopputulosta ei voi ennakoida, Aarto kertoi.

– Perehdytään esitykseen huolellisesti ja käydään omien hallintojen kanssa asiaa läpi ja vastataan sovittelijalle.

Työriidan keskiössä on Postin noin 700 pakettilajittelijan työehtosopimuksen vaihtamista koskeva kiista.

Lue myös:

    Uusimmat