Postin tukilakon takia keikkansa peruuttanut Volbeat palaa Suomeen ensi vuonna

Postin lakko laajeni: Nyt palvelupisteetkin laitettiin kiinni – näin tukilakot vaikuttavat arkeesi suuren lakkomaanantain jälkeen 5:39
Postin lakko laajeni: näin tukilakot vaikuttavat arkeesi suuren lakkomaanantain jälkeen

Tanskalainen Volbeat-yhtye esiintyy Suomessa ensi vuonna.

Tanskalaisyhtye Volbeat ilmoitti viime viikolla peruvansa Suomen-keikkansa Postin tukilakkojen takia. Yhtyeen oli määrä nousta Hartwall Arenan lavalle keskiviikkona 27. marraskuuta. 

– Monet ihmiset ja palvelut, joista olemme riippuvaisia, jotta saamme bändin, kiertuehenkilökunnan ja varusteet turvallisesti Helsinkiin ovat lakossa ja meidän on mahdotonta saapua kauniiseen kaupunkiinne ajoissa, bändi kirjoitti Facebookissa.

Livenation tiedottaa yhtyeen löytäneen kalenteristaan nopeasti uuden keikkapäivän Suomelle. Kesäkiertueensa Yhdysvalloista toukokuun alussa aloittava yhtye konsertoi Suvilahdessa tiistaina 2.6.2020. Konsertin liput tulevat myyntiin keskiviikkona 11.12.2019 Ticketmasterissa.

Vuonna 2001 perustettu Volbeat on niittänyt suosiota ainutlaatuisella yhdistelmällään klassista rock’n’rollia, heavy metallia ja rockabillyä.

Lue myös:

    Uusimmat