Lunta tupruttaa taivaan täydeltä lisää seuraavat pari päivää, joten lunta kertyy parisen kymmentä senttiä lisää, ennustaa päivystävä meteorologi Joanna Rinne Forecalta.
Lumisade taukoaa torstaiksi ja perjantaiksi, mutta runsaat lumisateet jatkuvat jälleen viikonloppuna. Rinteen mukaan tällaisia lumimyräköitä on muutaman kerran talvessa.

– Meillä on sula meri, jonka vuoksi kosteus tiivistyy sateiksi ja tulee näin pakkasella lumena alas. Tähän sääilmiöön liittyy etelän tai kaakon suuntaiset tuulet, mutta tänään tuuli on kollisesta. Tämän säätyypin vuoksi lumisateet kiemurtavat lumikäärmeen lailla Hanko-Helsinki-Porvoo-Kotka linjalla, sanoo Rinne.
Pitkissä kymmenen päivän ennusteissa on näkyvissä kuitenkin lämmin jakso, joka kuitenkin on vielä epävarma, sillä usein näin pitkässä ennusteessa lämmin jakso siirtyy moneenkin kertaan eli ei ole vielä varmaa, että lumet sulaisivat lähiaikoina.
MTV:n sääsivujen sadetutka näyttää, kuinka "lumikäärme" pyörii Etelä-Suomen yllä ainakin muutaman päivän ajan. Lunta voi tulla parikymmentä senttiä.
Lumisinta etelässä
Rinteen mukaan etelästä löytyy ehdottomasti lumisimmat paikat.
– Etelä-Suomen lumisuus ei ole meillä ensimmäinen kerta. Paksuin lumipeite on aamun mittauksissa Porvoossa, jossa on lunta peräti 21 senttiä. Täysin lumetonta on pohjoisessa esimerkiksi Torniossa ja Utsjoki Kevolla on lunta vain 0,1 senttiä. Maa on yhä mustana joissakin paikoissa länsirannikolla esimerkiksi Porissa ja Kokkolassa, sanoo Rinne.
