Poliisi tutkii kahta törkeää raiskausta Oulussa – uhrit nuoria tyttöjä

Seksuaalisen hyväksikäytön riskitekijät 8:09
Huomenta Suomessa pohdittiin, onko seksuaalisen hyväksikäytön määrä kasvanut ja mitä ilmiöstä tulisi ajatella.

Poliisi epäilee Oulussa tapahtuneen viikonloppuna kaksi alaikäisiin kohdistunutta törkeää raiskausta.

Tapauksessa epäillään yhden alle 16-vuotiaan ja toisen alle 18-vuotiaan tytön joutuneen raiskatuksi yksityisasunnossa. Nuoremman tytön osalta asiassa epäillään myös törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä.

Tapauksen tutkinnanjohtaja Eveliina Karjalainen kertoo, että tapauksen tutkinta on tässä vaiheessa niin alkuvaiheessa, ettei poliisi pysty juuri kommentoimaan tutkintaa.

Hän ei esimerkiksi ota kantaa siihen, onko tapauksella yhteyksiä aiemmin maata kuohuttaneisiin seksuaalirikoksiin Oulun seudulla.

Hän ei myöskään toistaiseksi kerro, miten asia tuli poliisin tietoon tai miten epäilty on päätynyt kontaktiin tyttöjen kanssa.

– En pysty yksityiskohtia kommentoimaan millään tavalla, hän kertoo.

Teoista epäiltyinä on otettu kiinni yksi henkilö.

– Tutkinnassa selvitetään, onko epäiltyjä enemmän, Karjalainen kertoo.

Poliisitutkinnasta kertoi aiemmin Kaleva. Sen mukaan poliisi uskoo tekijöitä olevan yhtä enemmän.

Lue myös:

    Uusimmat