Poliisi otti kiinni 35 henkilöä Stadin Derbystä

Stadin Derby keskeytettiin hetkellisesti – HJK:n kannattajat ryntäsivät kentälle ja HIFK:n kannattajat sytyttivät banderollin 1:41
Kannattajat keskeyttivät myös pelin, kun ne juoksivat kentälle.

Poliisi on ottanut kiinni 35 henkilöä Stadin Derbyssä ja sen jälkeen. Poliisin mukaan sen ennakkotiedot HJK−HIFK-jalkapallo-ottelun uhkakuvista toteutuivat.

Fanien aiheuttama häirintä alkoi jo ennen peliä, kun fanimarssit aiheuttivat ”merkittävää liikennehaittaa”.

– Poliisi turvasi paikalla yleistä järjestystä ja turvallisuutta sekä ohjasi liikennettä. Järjestäjä hidasti katsojien sisäänottoa, koska noin 20 henkilöä rynnisti areenalle jonon ohi. Poliisi oli tilanteessa turvaamassa areenan täyttämistä, tiedotteessa todetaan.

Areenalta otettiin kiinni kymmenen henkilön joukko, jonka hallusta löytyi kiellettyjä soihtuja. Kiinniottojen perusteena oli rikoksilta ja häiriöiltä suojaaminen.

Yhteensä pyroteknisiä tuotteita takavarikoitiin noin 100 kappaletta, poliisi tutkii niiden alkuperää.

Lisäksi poliisi otti kiinni yhden henkilön, jolla oli hallussaan vahingoittamiseen soveltuva esine.

–Olimme valmistautuneet tapahtumaan tavallista suuremmalla resurssilla. Meillä oli tiedossa, että ottelun seuraaminen ei välttämättä suju rauhallisesti. Valitettavasti ennakkoarviomme toteutui, kertoo ylikomisario Jarmo Heinonen Helsingin poliisista.

– Lisäksi ottelun jälkeen noin 30–40 henkilöä juoksenteli ympäri Töölöä. Poliisin arvion mukaan he yrittivät etsiä vastapuolen kannattajia. Varauduimme estämään mahdollisia yhteenottoja pelin jälkeenkin, Heinonen jatkaa.

Peli jälkeen poliisi otti kiinni 24 henkilöä. Syynä oli rikoksilta ja häiriöiltä suojaaminen.

Korjattu ingressiin stadin-sanaa 6.9.2022 kello 7.59.

Lue myös:

    Uusimmat