Mainos

Poliisi jakaa parhaat deittivinkkinsä – näin et napsahda deittihuijarin ansaan

Nettideittailusta on tullut erittäin suosittua. Siinä missä monet löytävät deittipalstoilta rakkauden, voi joidenkin kohdalle osua huijari. Nettipoliisi Teemu Hokkanen kertoo MTV Digille, mitä nettideittipalveluissa kannattaa ja ei kannata koskaan tehdä.

Kerroimme aiemmin tänään 28-vuotiaasta Jannista, joka joutui nettihuijauksen kohteeksi. Hänen Tinderissä tapaamansa mies osoittautui todellisuudessa aivan toiseksi ihmiseksi.

Miten huijatuksi joutumisen voi välttää? Mitä nettideittaillessa ei kannata koskaan tehdä? Kysyimme vinkkejä nettipoliisi Teemu Hokkaselta.

Hokkanen pitää nettideittailua yhtä turvallisena kuin muutakin deittailua. Yleensä aikuisilla ihmisillä suurimmat nettideittailun riskit liittyvät tapaamiseen – henkilö ei välttämättä vastaakaan odotuksia.

– Suurin riski yleensä on se, ettei toinen miellytä silmää tai käyttäytyy sikamaisesti, ja itse tuntee hukanneensa tapaamiseen aikaa, Hokkanen sanoo.

Hokkasen mukaan on hyvä, että ensimmäinen tapaaminen on yleensä luonnollisestikin julkisella paikalla, kuten kahvilassa, elokuvateatterissa tai ravintolassa.

– Sieltä voi sitten sopivasti liueta pois, jos se toinen ei sitten olekaan miellyttävä henkilö tai muuta, mikä selviää paikan päällä, hän sanoo.

Vaikka suoraan sovittaisiin, että tavataan seksin merkeissä, suosittelee poliisi tapaamaan ensin julkisella paikalla, vaikka esimerkiksi talonyhtiön pihalla, jotta voi todentaa henkilön antaman kuvauksen itsestään.

– Suomessakin ihmiset ovat esimerkiksi Jodelin kautta sopineet, että tavataan seksin merkeissä. Yleensä näihin ei liity rikosta. Nettideittien seurauksena on tapahtunut seksuaalirikoksia, mutta mistään ilmiöstä tai piikistä ei missään nimessä ole kyse.

Ennen tapaamista Hokkanen kehottaa kertomaan toiselle selkästi omat odotuksensa ja mitä deittipalvelusta on hakemassa, oli se sitten seksi, parisuhde tai jokin muu asia. 

– Erilaiset odotukset voivat johtaa helpommin kiistoihin tai ongelmiin. Väärinkäsityksillä on useimmiten ikäviä seurauksia, hän kiteyttää.

Luota vaistoon ja puhu ystävän kanssa

Hokkanen muistuttaa, että netissä liikkuu kuitenkin ihmisiä, jotka pyrkivät kanssakäymiseen huijatakseen rahaa. Huijarit eivät aina ole ulkomaalaisia vaan heitä riittää myös suomalaisten joukossa.

– He eivät ole pelkästään niitä kaukomaihin lähetettyjä amerikkalaissotilaita, jotka tarvitsevat rahaa, tai viehkeitä nuoria naisia, jotka laittavat Facebookissa kaveripyyntöjä. Sehän on vielä vakuuttavampaa, kun olet tavannut tällaisen henkilön, joka on sympaattinen ja empaattinen, vaikka kyseessä voi olla juoni, ja sympaattisuus ja empaattisuus pitkälti näyteltyä.

Jos tilanne vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta tai epäilykset toisen tarkoitusperistä heräävät, kannattaa poliisin mukaan luottaa omaan vaistoonsa – johonkin asti. Myös ystävälle kannatta jutella aiheesta.

– Jos toinen on tällainen sympaattinen ja empaattinen ja muutenkin vastaa unelmia, silloin eivät epäilykset välttämättä herää. Siksi voisi olla hyvä, että uskoutuu jollekin ystävälle ja kysyy hänen mielipidettään. Ystävillä ei ole painolastina sitä ihastumisen tuomaa harkintakyvyn häiriintymistä, Hokkanen muistuttaa.

Nettipoliisi Teemu Hokkanen pitää nettideittailua turvallisena tapana tutustua uusiin ihmisiin. Varovaisuus on kuitenkin hyvä muistaa.

– Minuunkin on ottanut yhteyttä vanha työkaveri kysyäkseen neuvoa, kun hänen kaverinsa oli selkeästi tällaisen uhri eikä hän suostunut kuuntelemaan.

Lopulta löytyi Yhdysvaltojen laivaston sivusto, jolta sotilaana esiintyneen henkilön tietoja voitiin tarkistaa. Se sai ystävän viimein ymmärtämään, mistä oli kyse, Hokkanen kertoo.

Varvovaisuus on hyvä muistaa

Poliisi suosittelee aina googlaamaan nettitutun, käyttämään käänteistä kuvahakua ja muita vastaavia työkaluja.

– En halua demonisoida nettideittailua, sillä onhan esimerkiksi Tinderistä monet päätyneet pitkäaikaisiin suhteisiin ja pitkiäkin kaukosuhteitakin on, ei se ole ennenkuulumatonta. Varovaisuus kannattaa kuitenkin muistaa eikä rahaa lähettää oikeastaan mihinkään missään tilanteessa.

Rikoksesta voidaan puhua, jos nettituttava pyytää lainaa, eikä koskaan maksa sitä takaisin. Petoksen tunnusmerkit voivat myös täyttyä, jos huijari pyytää rahallista apua tai lahjoitusta esittämällä liikuttavan, valheellisen tarinan.

***

7:08

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.