Poliisi etsii alaikäisten raiskauksista epäillyn "Enon" uhreja – paljastuuko taustalta uusia karmivia tapauksia? Poliisi: Sekin mahdollisuus on otettu huomioon

Useista lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista epäillyn "Enon" toiminta on poliisin mukaan ollut pitkäkestoista ja laajamittaista. Tutkinnanjohtajan mukaan poliisissa on otettu huomioon se mahdollisuus, että miehen kuvan julkaisu saattaa poikia tietoja uusista, vielä selvittämättä olevista rikoksista.

Helsingin poliisi tiedotti tänään epäilevänsä 1950-luvulla syntynyttä miestä lukuisista lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista, kuten törkeistä raiskauksista ja törkeistä lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä.

Rikosten epäillään tapahtuneen pitkällä aikavälillä, vuodesta 2006 alkaen. Asianomistajia on poliisin mukaan ainakin 12. He ovat olleet epäiltyjen rikosten aikaan alaikäisiä.

Poliisi on poikkeuksellisesti julkaissut kuvan epäillystä, sillä ainakin yksi epäiltyjen rikosten uhreista on tunnistamatta.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Saara Asmundelan mukaan on kuitenkin mahdollista, että kuvan julkaisu poikii yhteydenottoja myös sellaisista tapauksista, jotka eivät vielä ole ollenkaan poliisin tiedossa.

– Totta kai sekin mahdollisuus on otettu huomioon, koska toiminta on ollut niin pitkäkestoista ja laajamittaista. Tällä hetkellä haemme kuitenkin lähinnä henkilöllisyyttä tälle yhdelle tuntemattomaksi jääneelle asianomistajalle.

– Toki olemme silti kiinnostuneesta kaikista sellaisista tiedoista, jotka voivat johtaa myös uusien rikosten selviämiseen.

Tutkintavankeudessa jo kuukausia

Poliisitutkintaan johtaneiden tekojen epäillään tapahtuneen miehen asunnolla Helsingin Laajasalossa. Epäiltyjen rikosten uhreiksi joutuneet nuoret ovat oleskelleet miehen asunnolla, sillä mies on tarjonnut näille alkoholia ja päihdyttäviä lääkkeitä.

Poliisi kertoi aiemmassa tiedotteessa, että ainakin osassa tapauksista nuoret ovat olleet rikosten tekohetkellä miehen tarjoaman alkoholin tai päihteiden vuoksi tiedottomina.

Mies on poliisin mukaan tunnettu nuorison keskuudessa ”Enona”.

Asmundelan mukaan mies on ollut tutkintavankeudessa jo useamman kuukauden ajan. Kokonaisuuden esitutkinta on loppusuoralla.

– Olemme tehneet töitä useamman kuukauden ajan. Syytteennoston määräaika on alle kahden kuukauden päässä.  

Lue myös:

    Uusimmat