Poliisi epäilee United Brotherhood -järjestön järjestäneen vartijan pahoinpitelyn Riihimäen vankilassa

Riihimäen vankilan kokenut vartija:"Kyllä tää on selvästi raaempaa"- suomalaisissa vankiloissa yhä enemmän uhkailua ja väkivaltaa 5:01
Riihimäen vankilan kokenut vartija: "Kyllä tää on selvästi raaempaa" - suomalaisissa vankiloissa yhä enemmän uhkailua ja väkivaltaa (24.9.2019)

Poliisi epäilee vuonna 1999 syntyneen miesvangin pahoinpidelleen vartijaa toukokuussa 2020 Riihimäen vankilassa.

Miesvanki oli lyönyt yllättäen aamupalan jaon yhteydessä  vanginvartijaa päähän. Hämeen poliisi kertoo vartijan saaneen vammoja.

Hämeen poliisi kertoo tiedotteessa, että esitutkinnan perusteella näyttää siltä, että pahoinpitely on ollut United Brotherhood-järjestön järjestämä ja toteuttama teko.

Poliisi epäilee vuonna 1999 syntynyttä miesvankia pahoinpitelystä ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta sekä toista vuonna 1979 syntynyttä miesvankia yllytyksestä edellä mainittuihin tekoihin. Molempia miehiä epäillään myös laittoman yhdistystoiminnan harjoittamisesta.

Esitutkinnan perusteella poliisi arvioi, että miehet ovat läheisessä yhteydessä United Brotherhood-järjestöön.

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on määrännyt United Brotherhood-järjestön väliaikaiseen toimintakieltoon. Poliisi epäilee molempien miesten jatkaneen laittomasti yhdistystoimintaa edustamalla United Brotherhoodia tai toimimalla sen puolesta.

Asia on siirtynyt syyttäjälle syyteharkintaan.

Lue myös:

    Uusimmat