(Pokemon - The First Movie), Japani/USA, 2000. Ohjaus: Kunihiko Yuyama. Käsikirjoitus: Takeshi Shudo. Kuvaus: Hisao Shirai. Leikkaus: Toshio Henmi. Tuotanto: Norman J.Grossfeld. Kesto: 96 min.
Järjettömän suosion saavuttanut Pokemon-villitys valtaa nyt myös elokuvateatterit. Se tiedetään, että suuressa maailmassa ja suurella rahalla tehdyissä toimintaelokuvissa suurta on usein myös niiden tematiikka. Tämä suuruudenhulluus näyttää nyt tarttuneen myös lapsille suunnattuun Pokemoniinkin, sillä elokuvatarinassa tavoitellaan peräti koko maailman herruutta. Pokemon-tuotteistoa (viimeisimpänä villityksenä kortit) on moitittu mm.aggressiivisuudesta. Moitteet ovat perusteltuja, sillä jo pelkkä äänimaailma on Pokemoneissa täynnä uhoa ja mitä erilaisimpia tehosteita. Aikuisille elokuvakatsojille suosittelenkin korvatulppia! Pokemon-ilmiö alkoi Japanista vuonna 1996, kun Nintendo lanseerasi interaktiivisen videopelinsä nimeltä "Pocket Monsters". Se tarjosi pelaajille mahdollisuuden saada haltuunsa rajaton määrä erinäköisiä ja erilaisin ominaisuuksin varustettuja otuksia. Pelaajilta, tai Pokemon-kouluttajilta, kuten heitä kutsutaan, vaaditaan kykyä ratkaista ongelmia, strategisia taistelutaitoja sekä sorminäppäryyttä. Se, että pelaajat voivat kerätä jatkuvasti lisää ja lisää uusia hahmoja, on tietenkin tuotteen suunnittelijoille ja markkinoijille suoranainen kultakaivos.
Pokemon-elokuvan alkukuvana nähdään yllättävän lempeänoloinen tarina nimeltä Pikachun loma, jossa uusi herttainen Pokemon-hahmo esittäytyy. Itse päätarinassa väläytellään kloonaukseen liittyviä kauhukuvia. Joukko tiedemiehiä on nimittäin onnistunut luomaan salaisessa laboratoriossaan otuksen, joka on maailman vahvin Pokemon. Seurauksena on tietysti sarja aggressiivisia ja kovaäänisiä taisteluja. Tekijät ovat halunneet näillä maailman valloitukseen ja kloonaukseen liittyvillä uhkakuvillaan todistaa, että elokuvalla on sanoma, että se puhuu lopulta inhimillisten arvojen puolesta. No jaa, tärkeintä elokuvassa ovat kuitenkin itse taistelut, joiden silmitöntä uhoa ei voida perustella muutamalla päälle liimatulla kököllä viestillä. Sisältö on unohtunut tyystin vauhdin, kirkkaiden värien ja rasittavien äänitehosteiden jyrätessä väsymättömästi eteenpäin.
Miksi Pokemonit sitten vetoavat lapsiin niin voimakkaasti. Lehdistönäytöksessä istuneet lapsikatsojat odottivat kiihdyksissään elokuvan alkua - ja reaktioista päätellen saivat elokuvalta myös mitä odottivat. Se on monen aikuisen mielestä perin kummallista. Lastenelokuvien parhaita kriitikoita ovat kuitenkin lapset itse. Ja lapset tuovat taatusti rahaa Pokemon-tuottajien yhä pullistuvaan rahakirstuun.