Intialainen Tarik, 12, syntyi omituisen sairauden kanssa, jonka takia hänen kiusaajansa nimittelevät häntä paholaiseksi.
Sairauden myötä Uttar Pradeshissa asuvan Tarikin kädet ovat kasvaneet tavallista suuremmiksi.
Tarikin isoveli Hargyan auttaa pikkuveljeään arkisissa asioissa. Tarikin on esimerkiksi vaikea käydä kylvyssä, pukeutua ja syödä.
- Hänen kätensä ovat todella isot. En ole eläessäni nähnyt niin suuria käsiä. Minun täytyy katsoa Tarikin perään.
Tarikin täti Pushpa kertoo, että kädet ovat kasvaneet Tarikin ikääntymisen myötä, vaikka ne ovat olleet isot jo syntymästä lähtien.
Tarikin isä käytti poikaa usein sairaalassa. Isä kuitenkin menehtyi, eikä Tarik saa enää kummoista hoitoa.
Mysteerisairautta verrataan elefanttitautiin
Perhe on käyttänyt Tarikia usean lääkärin luona, mutta kukaan ei ole osannut diagnosoida sairautta.
Sitä on kuitenkin verrattu elefanttitautiin, joka turvottaa imusolmukkeet paksunahkaisiksi ja usein kivuliaiksi möykyiksi.
Lääkäri Pawan Kumar Gandhi kuvailee sairautta mysteeriksi.
– Emme ole ennen nähneet tällaista potilasta.
Kaikki lääkärit ovat olleet paikallisia, eikä heillä ole ollut Hargyanin mukaan moderneja välineitä diagnoosin tekemiseksi.





