Pitkän iän salaisuus selvitetty

Pitkän iän salaisuus piilee tutkijoiden mukaan ihmisen geeniperimässä, ravinnossa ja sosiaalisessa verkostossa.

BBC:n laajassa tutkimusraportissa on selvitetty sitä, miksi maailman tietyillä alueilla eletään valtaväestöä huomattavasti vanhemmiksi.

Japanilaisella Okinawan saarella, sardinialaisessa Ovoddan vuoristokaupungissa sekä kalifornialaisessa Loma Linda -kaupungissa väestö elää useita vuosia vanhemmiksi kuin muualla maailmassa. Tutkijat ovat vuosikausia yrittäneet selvittää pitkän iän salaisuutta näissä paikoissa.

Okinawan saarella korkeaa elinikää on selitetty terveellisellä ruokavaliolla, joka sisältää runsaasti muun muassa kasviksia ja tofua.

Italian kupeessa sijaitsevan Sardinian saaren Ovodda-kaupunkilaisten pitkän iän salaisuuden on puolestaan arveltu löytyvän geeniperimästä. BBC:n laaja tutkimus kertoo, että melko eristyksissä olevan vuoristokaupungin asukkaiden on tutkimuksissa todettu kantavan pitkälle eliniälle ominaista geeniperimää.

Kalifornialaisen Loma Lindan korkean eliniän salaisuus saattaa löytyä yllättäen uskonnosta. Valtaosa kaupungin asukkaista kuuluu kirkolliseen liikkeeseen nimeltään seitsemänen päivän adventistit.

Jo aiemmissa tutkimuksissa on todettu, että uskonnollisissa tilaisuuksissa säännöllisesti käyvät henkilöt näyttävät elävän pidempään - oli kyse sitten mistä uskonnosta tahansa. Hartauksissa säännöllisesti käyvät kantavat tutkimusten mukaan valtaväestöä vähemmän haitallisia stressihormoneja, ja tämä taas tietää pitkää ikää.

Näille kolmelle alueelle tyypillistä on myös se, että ikääntyvät henkilöt pysyvät työelämässä maailman valtaväestöä pidempään.

Lue myös:

    Uusimmat