Pitkä aviomies huomasi muutoksen vaimonsa päälaella – saattoi pelastaa naisen hengen
Caitlin Jonesin melanooma paljastui, kun hänen pitkä aviomiehensä huomasi luomen muuttaneen muotoaan Caitlinin päälaella.
On Caitlin Jonesin onni, että hänen aviomiehensä on häntä noin 30 senttiä pidempi. Miehen ansiosta amerikkalaisen Caitlinin, 30, melanooma nimittäin löytyi ajoissa.
Mies huolestui luomesta
Kaikki alkoi keväällä 2020. Caitlinin mies katsoi vaimonsa päätä ja huolestui.
– Hän sanoi: "Luulen, että tämä luomi muuttaa muotoaan. Se näyttää vähän hassulta", Caitlin kuvaili Today-sivustolle.
Aluksi luomi oli vain pieni piste Caitlinin päässä. Aviomies kuitenkin havaitsi nopean muutoksen,
– Se muutti kynän terän kokoisesta [pisteestä] ehkä amerikkalaisen 10 sentin kolikon kokoiseksi noin 1,5 kuukaudessa. Ehkä kampaaja olisi huomannut, mutten käynyt kampaajalla, Caitlin muistelee.
– Jos mieheni siis ei olisi huomannut sitä, asiat olisivat menneet nopeasti aivan eri tavalla.
"Kun sain tiedon puhelimitse, se lähes pysäytti sydämeni"
Samasta luomesta oli otettu koepala jo 2016, ja koronapandemian vuoksi Caitlin oli haluton lähtemään lääkäriin: hän ei halunnut luoda jonoja lääkäriin "turhan takia". Vuosia aiemmin tutkimuksessa ei ollut paljastunut mitään huolestuttavaa.
Aviomies kuitenkin patisti Caitlinin lääkäriin. Se kannatti: koepala paljasti melanooman, joka piti leikata.
– Kun sain tiedon puhelimitse, se lähes pysäytti sydämeni, lääkärin avustajana toimiva Caitlin kuvailee.
– Sitä aina olettaa, että kaikki on hyvin, ja sitten tuollaiset uutiset ikään kuin suistavat kaiken raiteiltaan. Olen itsekin lääketieteellisellä alalla, hoidan potilaita ja elän terveellisesti.
Teini-Iässä Caitlin kuitenkin oli työskennellyt hengenpelastajana rannalla ja saanut paljon aurinkoa, minkä lisäksi hän oli käynyt nuorena aikuisena solariumissa. Solariumin ja pahanlaatuisen ihosyövän yhteyksistä on olemassa näyttöä.
Pää leikattu jo kahdesti
Caitlin on leikattu jo kahdesti, ja vielä edessä on yksi leikkaus. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
Lopulta Caitlinin päästä poistettiin lähes tennispallon kokoinen ihoalue. Hänelle tehtiin ihosiirre. Hänen päänsä on leikattu jo kahdesti, ja vielä edessä on yksi leikkaus. Hänen imusolmukkeistaan ei tutkimuksissa löydetty syöpää.
Nyt Caitlin on raskaana ja odottaa esikoistaan; viimeinen leikkaus tehdään lapsen synnyttyä. Syöpäkokemus muutti Caitlinin asennetta.
– Värit ovat nyt kirkkaampia, elämä ei ole tauolla. On tärkeää nauttia ajasta, joka meillä on, huolehtia rakkaistamme ja itsestämme. Mitään ei saisi pitää itsestäänselvänä.
Katso myös: Kaikista luomista ei tarvitse olla huolissaan, vaikka ne näyttäisivätkin erikoisilta! Ihotautien ja allergologian erikoislääkäri näyttää, millaisista luomista ei tarvitse olla huolissaan:
Lähteet: Today.com, Abcnews.go.com
Uusimmat
-
21:01
Poliisi tutkii väkivallantekoa Tampereella
-
21:00
Tämä upea lofti on kuudes Suomen kaunein koti -finalisti
-
20:55
Elon Muskin Ukraina-pilkka voi osoittautua vaaralliseksi – "Sankarista on tullut antisankari"
-
20:48
Tapparan voittomaali vaati videotarkistuksen – tämä tuomio kirvoitti vihellyskonsertin
-
20:46
SAS:ille heitettiin pelastusrengas – Air France-KLM uudeksi omistajaksi
-
20:45
Naton sotilaskomitean johtaja: Länsiliittolaisilta loppumassa Ukrainaan annettavat ammukset – MTV seuraa sotaa
-
20:40
Jari-Matti Latvala nosti esiin ison kysymyksen Ott Tänakista – Hyundai-pomolta täysin päinvastainen linjaus
-
20:34
Yhdysvalloissa sakotettiin ensimmäistä kertaa avaruusromusta
-
20:34
Espanjalaistaituri "syötti" hämmentävän maalin – maalivahdin hölmistynyt ilme kertoi kaiken: "Sellainen jarilitmas-tyylinen viimeistely"
-
20:28
Helsingin Pohjoisrannassa meressä öljyvahinko – "Merkittävä määrä öljyä mennyt mereen"
-
20:11
Matkustajan laukusta löytyi ladattu ase lentokentällä Yhdysvalloissa – miehen syyttävä sormi osoitti välittömästi kotiin päin
-
20:01
25-vuotias Pavel saattaa nousta Wagnerin johtoon – kuvattiin isänsä Jevgeni Prigozhinin haudalla
-
20:00
Salkkareissa dramaattinen kohtaus – hahmo jää auton alle
-
19:53
"Mistä se menee?" – Tappara-vahti ei voinut kuin seurata hölmistyneenä
-
19:45
Tässä on tiistain Mestarien liiga -kattaus – konsertin pilaaman pelinurmen kunto hämmästyttää: "Nyt pitää hoitaa hommat paremmin!"
-
19:40
Ruoan hinta lähtee laskuun – nämä tuoteryhmät halpenevat
-
19:18
Keskiviikkona huonot ajokelit – nyt tarkkana liikenteessä!
-
19:08
Kyhmyjoutsen vastusti poliisin käskyjä Helsingissä – video näyttää, miten neuvottelutilanne ratkesi
-
19:02
Britney Spearsin veitsivideot saivat aikaan yllättävän ilmiön, joka auttoi talousvaikeuksien kanssa paininutta rekvisiittaliikettä
-
19:01
Anita kärsi kummankin raskautensa aikana äärimmäisestä raskauspahoinvoinnista: "Se oli maanpäällinen helvetti"
-
Lataa lisää