Tutkimus vahvistaa solariumin hengenvaaralliset haitat – jopa kaksi kertaa suurempi riski
Solariumissa itseään ruskettavat suurentavat samalla riskiään sairastua pahanlaatuiseen ihon okasolusyöpään, norjalaistutkimus vahvistaa. Yhteys havaittiin suuressa, lähes 160 000 naista kattavassa tutkimuksessa.
Tulosten perusteella eniten solariumia käyttäneiden sairastumisriski oli lähes kaksi kertaa suurempi kuin vähiten tai ei lainkaan käyttäneiden. Riski myös suureni mitä enemmän solariumissa oli ollut.
Yhteydet havaittiin riippumatta siitä, oliko solariumia käyttänyt yli vai alle kymmenen vuoden ajan. Myöskään ikä tai käytön aloittamisikä eivät vaikuttaneet tuloksiin. Kaikkiaan 600 naista sairastui okasolusyöpään seurannan aikana.
Aiemmin luultua suurempi syöpäriski?
Solarium on aiemminkin yhdistetty okasolusyöpään sekä melanooma-ihosyöpään, mutta norjalaisten tulokset ovat vakuuttava lisänäyttö. Solariumiin liittyvä syöpäriski voi olla suurempikin, sillä tutkimukseen osallistuneet naiset olivat keskimäärin 66-vuotiaita diagnoosin saadessaan. Norjassa ihosyöpä todetaan useimmiten vasta 80-vuotiaalla.
Okasolusyöpä syntyy orvaskeden soluista pitkäaikaisen auringonsäteilyn vaikutuksesta. Solariumin syöpävaikutus selittyy sekin UV- eli ultraviolettisäteilyllä. Okasolusyöpä on pahanlaatuinen ihokasvain, ja se voi lähettää etäpesäkkeitä läheisiin imusolmukkeisiin. Suomessa todetaan vuosittain noin 1 700 okasolusyöpää.
Copyright Duodecim 2019. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa
Uusimmat
-
00:16
Hyökkääjä kävi ohikulkijoiden kimppuun: Yksi kuollut ja yksi loukkaantunut Pariisin keskustassa
-
23:35
Yhdysvaltain puolustusministeri muistutti jälleen Israelia siviiliväestön suojelemisesta Gazassa – MTV seuraa sotaa
-
23:07
Ensin Venäjän korkein oikeus kielsi HLBT-liikkeen toiminnan, nyt poliisi on tehnyt ratsioita seksuaalivähemmistöjen klubeihin Moskovassa
-
22:53
Dallas tekee karua jälkeä Tampa Baysta – NHL:n tähtivahti kieltäytyi vaihtokomennuksesta: "Pokkaa on"
-
22:49
Härski seksikommentti – ex-F1-kuski jätti isot rahat pöydälle
-
22:15
Mäkituomareille rajua kritiikkiä, norjalaistähti latoi täyslaidallisen kamalista olosuhteista – "Fyysisesti mahdotonta hypätä"
-
21:47
Vuonna 1996 Linnan juhlien vieraat hermoilivat uutta hittitanssia: "Macarenan myötä parketilla leijuu erotiikka"
-
21:29
Ukrainan entistä presidenttiä ei päästetty poistumaan maasta, Venäjä kasvattaa armeijaansa käyttämättä liikekannallepanoa – MTV seuraa sotaa
-
21:25
Sanna Marin otti kantaa yökerhon lavalla: "Tietyt suomalaiset tahot nielevät Venäjän syötin"
-
21:19
Hieno ele: Porilaisyleisö kunnioitti upealla tavalla vastustajaa – "Silmäkulmat kostuivat"
-
21:16
Maanjäristyksen jälkeen annettu tsunamivaroitus peruttiin Filippiineillä – poliisi: tsunamista liikkui valeuutisia
-
21:07
Tampereella Ratinan kauppakeskuksen kattoterassilla oleva sauna tuhoutui palossa – yksi loukkaantui lievästi
-
20:48
Lauri Marjamäki vähätteli Kärppien kammotappiota – Ville Peltonen ojensi toimittajaa
-
20:42
Prinssi William ja prinsessa Catherine loistivat punaisella matolla Ruotsin Victorian ja Danielin kanssa – loistokas ilta sai kuitenkin vaivaannuttavan alun
-
20:30
SM-liigahyökkääjä pudotti suru-uutisen – tunteikas tuuletus: "Puhtaasti hänelle"
-
20:20
Tulipalo muutti Tapparan pikkujoulusuunnitelmat
-
19:59
Veturin nosto venyy Tampereella – valmista pitäisi olla sunnuntaiaamuna
-
19:54
0–7: Kärpät häpäistiin ja nöyryytettiin pystyyn – SM-liigassa ladottiin jättilukemia
-
19:53
EM-kisojen alkulohkot arvottiin – nämä huippumaat odottavat Huuhkajien kohtaloa
-
19:51
Venäjän televisiossa naureskeltiin tiedustelupomon vaimon myrkytykselle: "Ehkä hän rikkoi lämpömittarin"
-
Lataa lisää