Pirkko Arstila: Tämän uutisen lukeminen tv:ssä jäi mieleen
Pirkko Arstila kertoo pitkälle uutisankkurin ja toimittajan uralleen mahtuneen paljon ikimuistoisia tapahtumia. Henkilökohtaisesti suurin asia hänelle oli Tšernobylin onnettomuudesta kertominen.
Pitkän linjan toimittaja ja uutisankkuri Pirkko Arstila kertoo, että hänen uutisvuosinaan MTV:llä maailmalla tapahtui paljon myllerryksiä. Irakin–Iranin sota syttyi ja Neuvostoliitto hajosi.
Henkilökohtaisesti dramaattisin kokemus Arstilalle oli Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus vuonna 1986.
Toimitukseen tuli tieto, että on tapahtunut onnettomuus, mutta siihen ei saatu millään vahvistusta. Vahvistus saatiin vasta vähän ennen suoraa Kymmenen uutisten lähetystä.
– Meillä meni koko lähetys uusiksi tavattoman lyhyessä ajassa, Arstila kertoo.
– Minä sen jouduin uutisissa lukemaan. Sen tunnelmat ovat jääneet hyvin vahvasti mieleen.
Tšernobylin onnettomuuden sattuessa toimituksessa ei Arstilan mukaan ollut vielä koettu suuria onnettomuuksia. Hän kertoo muistavansa hetken, jolloin vahvistus tapahtuneesta tuli. Uutishuoneen valtasi hetkellisesti täydellinen hiljaisuus.
Hauskoja sattumuksia Arstila kertoo käyneen enemmän aamuohjelma Huomenta Suomen puolella, jossa hän oli toimittajana ja juontajana kaikkiaan yhdeksän vuotta.
– Kerran tein ruokaa, eikä hella kuumentunut millään. Kerran taas sohvan kaide tipahti. Ja kerran ohjelmaan tuli väärä vieras, kun hänellä oli sama nimi kuin sillä, jonka piti tulla, Arstila luettelee.
Toisaalta monet tv-lähetyksissä sattuvat mokat ovat Arstilan mukaan sellaisia, jotka vain tuotannossa mukana olevat huomaavat. Kaikki kömmähdykset eivät välity ruudun toiselle puolelle asti.
– Paljon jäi hauskoja muistoja, vaikka kaikki eivät välttämättä olleet juuri sillä hetkellä hauskoja. Mutta jälkikäteen kyllä.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää