Pirjo Manninen voitti torstaina Linzissä Itävallassa maastohiihdon maailmancupin sprinttikisan. Kisa käytiin vapaalla hiihtotavalla 1,5 km radalla.
Pirjo Manninen rutisti sprinttihiihdon maailmancupin voittoon rajun kaksinkamppailun päätteeksi. Manninen ja kisassa toiseksi tullut Norjan Hilde G. Pedersen saivat 1,5 kilometrin lenkillä saman ajan 2.41,2, mutta maalikamera näki Mannisen voittajaksi.
-Tiukkaa se oli, yhtä aikaa tultiin maaliin, mutta sieltä ne jostakin löysi pari senttiä minun eduksi, Manninen hehkutti voiton ratkettua.
Manninen raivasi tiensä neljän naisen A-finaaliin vakuuttavalla tavalla. Hän voitti aika-ajon, puolivälierän ja välierän. Kaikissa hiihdoissa taktiikka oli sama.
-Läksin heti alusta lujaa ja menin kärkeen varmistamaan mahdollisimman hyvät asemat taistella lopussa, Manninen setvi.
Rovaniemeläinen pelasi varman päälle, sillä myös kauden edellinen vapaan hiihtotavan sprinttihiihdon maailmancupin osakilpailu Italian Clusonessa alkoi hyvin, mutta Manninen kömmähti välierässä edessä kompuroineen venäläishiihtäjän takia. Hän putosi B-finaaliin, mutta voitti sen.
Linzin A-finaalissa 1,5 kilometrin reitti hiihdettiin reilun 500 metrin lenkillä. Ensimmäiselle lenkille kärjessä porhalsi Kanadan Beckie Scott, mutta Manninen oli alusta lähtien hyvissä hyökkäysasemissa.
-Toisen lenkin viimeisessä mutkassa pääsin hyvin leikkaamaan Scottin ohi. Sitten kiristin ja Scott jäi, mutta Pedersen tuli takaa lujaa, Manninen kertaili kisaa.
Norjalainen nousi kilpailun loppumetreillä aivan Mannisen kannoille, mutta ei kyennyt voittoon.
-Kyllä tuntuu hyvältä. Arvostan tätä todella korkealla. Voitot ovat maailmancupissa sen verran kortilla, Manninen huokaili.
Manniselle maailmancupin voitto oli jo toinen kuluvalla kaudella. Hän pääsi voittamiseen makuun ensimmäisen kerran Kuusamossa maailmancupin avauksessa hiihdettyään sekaviestin voittaneessa suomalaisjoukkueessa.
-Nyt on edessä lähtö kotiin joulun viettoon. Seuraava kisa on perinteinen Tapaninpäivän kisa Rovaniemellä, Manninen kertaili.
Kolmanneksi Linzin kisassa sijoittui Scott 0,4 sekuntia kärkikaksikolle hävinneenä. Kisan suomalaisista vain Manninen selvisi aika-ajoista jatkoon: Elina Hietamäki sijoittui 22:nneksi (+ 8,55 sekuntia kärkeä perässä) ja Aino-Kaisa Saarinen 27:nneksi (+10,97).
Hannu Manninen kahdeksanneksi
Miesten kilpailussa yhdistetyn erikoismies Hannu Manninen hiihti B-finaalissa neljänneksi ja kokonaistuloksissa kahdeksanneksi. Kisan voitto karkasi Ruotsiin, kun Mikael Östberg kukisti A-finaalin loppukamppailussa toiseksi jääneen maanmiehensä Thobias Fredrikssonin 0,3 sekunnilla. Italian Christian Zorzi oli kolmas (-0,6).
-Aika-ajossa hiihto onnistui erittäin hyvin (8:s) ja puolivälierissä oli vähän onnea, kun pojat kompuroi. Välierässä näki, että minulla on vielä oppimista taktiikassa ja ajolinjojen valinnassa mutkiin mennessä. Samaa voi sanoa B-finaalista. Jäin vähän pussiin, Hannu Manninen tuumi.
B-finaalissa Manninen sai saman ajan kuin kolmanneksi sijoittunut Anders Högberg. Maalikamera ratkaisi Manniselle neljännen sijan.
-Nyt on edessä joulutauko. Vähän mietin, että kaivan jostain perinteisen sukset, teen muutaman lenkin ja käyn Tapaninpäivänä Rovaniemellä hiihtämässä. Saa nähdä, Manninen tuumi.
Manninen oli Suomen miesjoukkueen ainoa hiihtäjä, joka kurotti jatkoon aika-ajosta. Keijo Kurttila hiihti 18:nneksi (+4,47 sekuntia kärjelle jääneenä). Marko Kinnunen oli 19:s (+4,49), Lauri Pyykönen 20:s (+4,91), Sami Jauhojärvi 34:s (+7,08), Jirka Ilomäki 53:s (+10,45) ja Petri Ylönen 54:s (+10,53). Ari Palolahti ei osallistunut karsintaan kuumeen takia.
-Kokonaisuutena hyvä kisa meiltä, vaikka pojilla ei ihan vielä riittänyt vauhti jatkoon. Tyttöjen karsinnassa näkyi pitkä kilpailuruljanssi, ei tullut huippusuorituksia, Pirjoa lukuunottamatta, Suomen joukkueen valmentaja Ismo Hämäläinen analysoi.
Maastohiihdon maailmancupin 5/21 osakilpailu, sprintti, 1,5 km(v), Linz, Itävalta 19.12. naiset:
A-finaali:
1) Manninen 2.41,2
2) Pedersen sama aika
3) Scott -0,4
4) Moroder -2,0
B-finaali:
1) Sachenbacher 2.47,7
2) Björgen -0,1
3) Sidko -0,6
4) Renner -4,1.
Maastohiihdon maailmancupin sprintti, 1,5 km(v), Linz, Itävalta 19.12. miehet:
A-finaali:
1) Östberg 2.24,8
2) Fredriksson -0,3
3) Zorzi -0,6
4) Sommerfeldt -1,0.
B-finaali:
1) Hetland 2.26,3
2) Bjerkeli -1,2
3) Högberg -1,5
4) Manninen -1,5
(MTV3-STT)