Piristystä perinneruoista – nappaa Marttojen vinkit kestosuosikeista

Perinnereseptit eivät unohdu suomalaisesta arjesta. Marttojen kehittämispäällikkö Arja Hopsu-Neuvonen kertoi syksyyn sopivia perinnereseptejä.

Jokaisella perheellä on takuulla joku resepti, joka periytyy vanhemmilta lapsilleen. Reseptiin saattaa tulla pieniä muutoksia matkan varrella, mutta alkuperäinen ajatus säilyy.

– Perinneruoat ja -reseptit muuttuvat ajan myötä. Se mikä vaikkapa omalle äidille on perinneruoka, voi olla ihan eri kuin minulle itselle. Kaikki ruoat muuttuvat koko ajan, niin myös perinneruoat. Siihen vaikuttaa monet asiat, esimerkiksi kaupassa on nyt huomattavasti laajempi ruoka-ainevalikoima kuin vaikkapa kymmenen-kaksikymmentä vuotta sitten. Myös maku- ja ruokatottumukset muuttuvat koko ajan, Marttojen kehittämispäällikkö Arja Hopsu-Neuvonen kertoo.

Perinneruoissa on tärkeää kotimaiset raaka-aineet, joten sesonkiajattelu kuuluu olennaisesti perinneruokiin.

– Syksyisiä raaka-aineita ovat juurekset, kaalit, hirvenliha, marjoista puolukat ja karpalot. Myös teurastuksen sivutuotteet, esim. maksa- ja veriruoat ovat syksyisiä perinneruokia. Kotimakkarat kuuluvat myös syksyyn. Niihin voidaan käyttää niin sieniä, perunaa kuin sisäelimiäkin, Hopsu-Neuvonen kuvailee.

Katso Marttojen reseptit alta:

1. Ruis-puolukkapuuro

Ainekset:

1 l vettä

¾ dl sokeria

¼ tl suolaa

3–4 dl puolukoita

3 dl ruisjauhoja

1. Kiehauta vesi, sokeri, suola ja puolukat.

2. Vatkaa joukkoon ruisjauhot. Hauduta puuro kypsäksi välillä sekoittaen. Kypsymisaika 50–60 minuuttia.

3. Tarjoa puuro haaleana tai kylmänä maidon kanssa.

2. Savolainen naurispuuro

Ainekset:

1 l kuorittuja, lohkottuja nauriita

1 l vettä

1 ½ dl ruisjauhoja

suolaa

1. Pane naurispalat kattilaan kylmään veteen ja keitä kypsiksi. Survo nauriit.

2. Kuumenna survos ja ripottele joukkoon ruisjauhot. Anna hautua noin tunnin ajan. Lisää tarvittaessa nestettä. Sekoita välillä.

3. Mausta suolalla.

3. Paistetut lanttukuutiot

Ainekset:

noin 500 g lanttua

2–3 rkl juoksevaa margariinia tai rypsiöljyä

2 rkl siirappia, fariinisokeria tai hunajaa

vajaa 1 tl suolaa

1. Leikkaa lanttu lohkoiksi ja kuori lohkot. Leikkaa lohkot sokeripalan kokoisiksi kuutioiksi.

2. Mittaa rasva pataan tai käytä pienen erän ruskistamiseen paistinpannua. Kuumenna rasva ja ruskista lanttukuutiot joka puolelta. Vähennä lämpö pieneksi, lisää siirappi (tai fariinisokeri tai hunaja) ja suola. Hauduta kuutiot pehmeiksi kannen alla.

3. Tarjoa kasvispihvien, porsaankyljysten, pekonin tai braatvurstin seurassa.

4. Kaalipiirakka

Täyte:

1 ½ - 2 kg kaalia

2-3 rkl öljyä

2-3 sipulia

2 tl suolaa

vajaa 1 dl siirappia

1 tl mustapippuria

1 rkl meiramia

2 rkl etikkaa

Piirakkataikina:

5 dl maitoa (tai vettä)

50 g hiivaa

1 tl suolaa

12-13 dl hiivaleipäjauhoja

150 g voita tai margariinia

Voiteluun:

1 muna

1. Valmista ensin täyte: Suikaloi kaali ja hienonna sipuli terävällä veitsellä. Kuumenna öljy tilavan teflonkattilan pohjalla ja hauduta siinä kaalia ja sipulia 1/2 - 1 tuntia. Mausta kaali suolalla, siirapilla, pippurilla ja meiramilla. Lisää vielä tilkka etikkaa. Anna täytteen jäähtyä.

2. Valmista piirakkataikina: Liuota hiiva ja suola kädenlämpöiseen maitoon. Vaivaa suurin osa jauhoista hyvin taikinaan, samoin pehmeä rasva. Lisää loput jauhot. Anna taikinan kohota peitettynä lämpimässä paikassa.

3. Jaa taikina kahteen osaan ja kaaviloi toinen uunipellin kokoiseksi levyksi. Nosta taikina pellille, leivinpaperin päälle. Nostele kaalitäyte levylle ja levitä niin, että reunoille jää pari senttiä tyhjää. Kaaviloi toinen puoli taikinasta täytteenkokoiseksi levyksi (hiukan pienempi kuin alalevy). Peitä levyllä täyte ja nosta alalevyn tyhjät reunat ylös. Painele sauma haarukanpiikeillä tiiviiksi.

4. Voitele levy munalla ja pistele haarukalla.

5. Paista piirakka kauniin ruskeaksi 225-asteisen uunin alatasolla 20 - 30 minuuttia.

6. Tarjoa kaalipiirakkaa teen kanssa.

5. Puolukka-porkkanapiirakka

Ainekset:

2 ½ dl maitoa tai vettä

25 g hiivaa

¾ dl sokeria

2 tl kardemummaa

n. 7 dl vehnäjauhoja

75 g voita tai margariinia

Täyte:

1 kg porkkanoita

6─7 dl puolukoita

sokeria maun mukaan

Voiteluun: kanamunaa

1. Liuota kädenlämpöiseen nesteeseen hiiva. Sekoita joukkoon sokeri, kardemumma sekä jauhot ja viimeiseksi pehmeä rasva. Alusta taikina tasaiseksi.

2. Ota taikinasta ¾ ja kauli uunipellin kokoiseksi levyksi. Nosta levy leivinpaperin päälle pellille nousemaan. Peitä leivinliinalla ja anna kohota.

3. Kauli loppu taikina piirakan päälle tulevaa ristikkoa varten ohueksi levyksi. Anna kohota.

4. Kuori täytettä varten porkkanat. Keitä ne kypsiksi vähässä vedessä ja survo soseeksi.

5. Survo puolukat ja sekoita ne porkkanasoseen joukkoon. Mausta sokerilla.

6. Levitä seos kohonneen pohjalevyn päälle. Tee kaulitusta taikinasta nauhat ja tee ristikot piirakan päälle. Voitele munalla ja paista 225 asteessa noin 15─20 minuuttia.

6. Karpalokiisseli

Ainekset:

1 l laimennettua karpalomehua

1 – 1 ½ dl sokeria

5 rkl perunajauhoja

muutama kokonainen karpalo

1. Mittaa mehu, sokeri ja perunajauhot kattilaan. Kuumenna seosta koko ajan sekoittaen. Kun kiisseli kiehahtaa, kaada se tarjoiluastiaan tai annoskulhoon. Ripottele pinnalle hiukan sokeria.

2. Koristele jäähtynyt kiisseli kokonaisilla karpaloilla ja halutessasi kermavaahdolla.

(IRA JUVONEN – MTV)

Lue myös:

    Uusimmat