Pikavippifirmojen korkeita korkoja ja kuluja suitsitaan lakimuutoksella – silti pitkäaikaisen limiittilainan joutuu maksamaan moninkertaisesti

Uusiin kuluttusluottoihin 20 prosentin korkokatto syyskuussa 2:13

Syyskuussa kulutusluottoihin tulee 20 prosentin korkokatto, jolla pyritään estämään pikivippien ylisuuret korot. Lakimuutos ei ulotu nykyisiin kulutusluottoihin, joiden ehdot ja korot säilyvät ennallaan.

Kuluttajavirasto harmittelee, että usein vanhojen limiittiluottojen laina-ajat ovat todella pitkiä ja pääoma voi tulla maksetuksi moninkertaisesti.

Suomen Pankki arvioi, että suomalaisten kulutusluottojen määrä on noussut jo noin 22 miljardiin euroon. Uusi laki tuo lainan hoitokuluihin 150 euron vuosikaton.

Korkeakorkoisia pikavippilainoja ovat ottaneet eniten kaikkein heikommassa asemassa olevat, mutta aggressiivinen markkinointi on tehonnut myös nuoriin aikuisiin. 

– Tarjotaan tosi isoja monen kymmenen tuhannen euron luottoja pitkillä luottoajoilla, kertoo kuluttaja-asiamies Katri Väänänen, Kilpailu-ja kuluttajavirastosta.

– Tarjolla on ollut luottoja, joissa vuotuinen korko on ollut jopa yli sata prosenttia ja sen lisäksi todelliset vuosikorot ovat voineet olla useita satoja prosentteja, lisää lainsäädäntöneuvos Susanna Aspelund, Oikeusministeriöstä

Katto koroille ja kuluille

Tämä ei ole mahdollista enää syyskuusta alkaen otettavissa uusissa kulutusluotoissa, kun lakimuutos astuu voimaan.


– Tähän uuteen malliin sisältyy kaksi erilaista kattoa. Toinen koskee luoton korkoa sen raja on 20% ja toinen raja koskee muita luottokustannuksia kuten vuosimaksua, kuukausimaksuja tai nostopalkkiota. Näitä muita luottokustannuksia koskee 0,01% päiväkohtainen raja, joka lasketaan luottosopimuksen määrästä tai luottorajasta luottosopimuksen voimassaoloajalta. Se ei kuitenkaan saa olla milloinkaan yli 150 euroa vuodessa, sanoo Aspelund.


Vanhat limiittiluotot, joissa on jäljellä saldoa ja niistä voi tehdä yhä uusia nostoja jatkuvat entisillä ehdoilla ja korkeilla koroilla. 

Uudenkin lain voimaantulon jälkeen iso kulutusluotto pitkällä maksuajalla tulee kalliiksi.

– Vaikka meillä on 20% korkokatto. Se, että ottaa 20 000 euron luoton 15 vuoden maksuajalla, niin joutuu todellisuudessa maksamaan takaisin 65 000 euroa, laskee Väänänen.


Ylivelkaantumisongelma ei ratkea siis vielä tällä muutoksella. Apua velkaongelmien hoitamiseen saa oikeusaputoimiston talous-ja velkaneuvonnasta. Oikeudessa voi kohtuullistaa lainakuluja ja -korkoja.

Lue myös:

    Uusimmat