Piha on osa kodin kokonaisuutta

Piha on parhaimmillaan, kun se on luonteva osa kokonaisuutta. Pihassa on silloin otettu huomioon sekä rakennukset että tarvittavat toiminnot kuten virkistys ja vaikkapa matontamppaus. Pihan ei myöskään tarvitse automaattisesti olla uuvuttava työleiri.


Talvi on luontevaa aikaa suunnitella pihaa tai sen uudistamista. Todelliset viherpeukalot haluavat jotakin uutta puutarhaansa joka kesäksi. Hyvän ja itselleen sopivan pihan voi saada vähemmilläkin taidoilla, sillä taimimyyjät osaavat puutarha-alan ammattilaisina antaa arvokkaita ohjeita. Kaukonäköinen kääntyy pihasuunnittelijan puoleen – tämä osaa tehdä toiveista totta.

– Uudiskohteissa toiset haluavat heti teettää pihan valmiiksi, kun kotiin on jo sijoitettu paljon. Toiset teettävät suunnitelman, jota toteuttavat itse hiljalleen, ja matkan varrella siihen saattaa tulla muutoksiakin, puutarhuri, pihasuunnittelija Marjo Järvinen-Teponoja Honkasen Puutarhalta Kangasalta kertoo.

Hänellä on myös asiakkaita, jotka haluavat viimeinkin tehdä jotakin vanhalle pihalleen, jossa vaikkapa käyttötarkoitus on muuttunut lasten kasvettua. Vanhoissa taloissa on myös meneillään sukupolvenvaihdos, ja uudet asukkaat haluavat uudistaa pihaakin oman makunsa mukaiseksi.

– Työmaa voi olla asunto-osakeyhtiön pihakin, joka on ryöstäytynyt käsistä tai jätetty hoitamatta. Aina ei haluta uudistaa koko pihaa, vaan ehkä jokin ongelmalliseksi koettu kohta, Marjo luettelee suunnittelijan työkohteita.

Helppo piha ei ole utopiaa

Pihoista halutaan hyvännäköisiä oman viihtyisyyden takia, mutta niiden halutaan sopivan myös naapurustoon ja muuhun ympäristöön. Monien asiakkaiden toiveissa on kaunis, mutta helppohoitoinen piha, sillä työntekoon omalla tontilla ei olla enää valmiita satsaamaan. Asiantuntija tietää niksit, miten omakotiasujakin välttää orjuuttavan työleirin.

– Helppohoitoinen piha ei ole utopiaa, vaan siinä on toiminnot kohdallaan juuri siihen pihaan sopivina. Leikkialue, tamppaus ja tuuletus sekä oleskelu voidaan sijoittaa omille paikoilleen, päällysteillä, kiveyksillä ja puupatioilla ratkaistaan paljon, Marjo esittelee eri vaihtoehtoja.

– Kun kasvi on istutettu oikealle paikalle, se voi hyvin eikä vaadi jatkuvaa huolenpitoa. Yhtenäiset kasvillisuusalueet helpottavat kasvien hoitamista, ja rikkaruohoja voi hillitä esimerkiksi maanpeitekasvien ja pensaiden avulla, hän jatkaa.

Piha jatkaa talon tyyliä

Pihasuunnittelija saa usein varsin vapaat kädet. Joillakin asiakkailla on suosikkivärejä ja -kasveja, joita he toivovat omalle pihalleen, toiset saattavat puolestaan ilmoittaa inhokkinsa. Trendivärit näkyvät pikemminkin sisustuksessa kuin pihoissa, esimerkiksi valkoinen jää usein viimeiseksi vaihtoehdoksi ja pihoihin halutaan väriä.

– Joitakin vuosia sitten esimerkiksi tuijia suorastaan viljeltiin, mutta nyt asiakkaat voivat jo sanoa, että sitä ei sitten ainakaan. Minulle on vuosien mittaan tullut omia suosikkeja, ja välillä pelkäänkin ehdottavani niitä liikaa, Marjo naurahtaa.

Suunnittelija itse pitää muun muassa peittävistä rinne- ja keijuangervoista, kauniisti kaartuvasta ja vaikkapa muureille sopivasta seppelvarvusta sekä hyvästä maanpeitekasvista pikkutalviosta. Perennoista kuunlilja sopii moneen kohteeseen, ja sitä monilla vanhaa pihaa kunnostavilla asiakkailla saattaa kasvaa jo ennestään.

– Vanhojen talojen ostajat ovat ihan oikein katsoneet vuoden tai pari, mitä kaikkea pihassa jo valmiiksi kasvaa ennen kuin aloittavat muutokset. Asiakkaat ymmärtävät myös sen, että esimerkiksi 1950-luvun taloon sopii sen ajan ja tyylin piha.

Hän muistuttaa, että menneinä vuosikymmeninä piha oli hyötykäytössä kasvimaineen, marjapensaineen ja omenapuineen. Nykyään esimerkiksi omenapuu halutaan pihaan vain koristeeksi.

– Toisaalta joku haluaa ehkä pienen alueen vaikkapa yrteistä innostuneen tyttären käyttöön. Nykyään ei juurikaan innostuta huoltoa ja hoitoa vaativista puista ja pensaista, vaikka ne satoa tuottaisivatkin, Marjo kertoo.

Yksiselitteistä vastausta pihasuunnitelman kustannuksista ja ajasta on mahdotonta antaa, sillä kukin piha on oma tapauksensa. Pienen pihan tai jonkin ongelmakohdan suunnitteluun menee tietenkin vähemmän aikaa kuin ison pihan kanssa, varsinkin jos suunnittelija joutuu vielä mittailemaan ja piirtämään tonttikartan tai tekemään kasviluettelon lisäksi työselityksen. Yleensä työ kuin työ vaatii vähintään yhden käynnin ihan paikan päällä.

Teksti: Pirjo-Margit Lehtinen / Mediafocus

Lue myös:

    Uusimmat