Keittiön ulkoasua haluttiin ehostaa uusilla kaapinovilla. Toiminnallisia ongelmia ei ollut, mutta laatikostoja oli vain yksi ja aika oli tehnyt tehtävänsä eivätkä laatikot eivät liukuneet kunnolla.
Päätettiin muuttaa samoilla lämpimillä kaikki alakaapit laatikostoiksi lukuun ottamatta roskakaappia - onhan tavaroita hankala etsiä ja kaivella 60 cm syvyisistä kaapeista verrattuna laatikostoihin, joissa ne ovat heti käsillä. Kodinkoneita ei vaihdettu lukuun ottamatta liesituuletinta, joka oli rikki.
Kaakelit pinnoitettiin maalaamalla ne juuri tähän tarkoitetulla maalilla. Se on yksinkertainen toimenpide ja tehtiin tavallisella, luonnonharjaksisella siveltimellä. Pinnassa ei ole moittimista, mutta vieläkin parempi saataisiin luultavasti aikaan superlon- tai mohairtelalla. Saumat voi käsitellä maalin mukana seuraavalla saumakynällä esimerkiksi valkoisiksi tai vaaleanharmaiksi.
Ovet mittatilaustyönä
Talo on valmistunut 1989 ja keittiö on alkuperäinen, joten oikean kokoisia ovia ei löytynyt enää mistään vaan ne oli teetettävä mittatilaustyönä. Materiaali on kalvopinnoitettua mdf-levyä ja valmistaja laati ovista erinomaiset kuvat, joihin oli merkitty jokainen ovi kätisyyksineen ja saranoineen. Toimitusaika oli hämmästyttävän lyhyt, vain muutamia päiviä.
Ovilevyihin laitettiin remonttisaranat, joiden asentaminen on nopeaa ja helppoa. Kun kaikki ovet olivat paikoillaan, saranoille tehtiin vielä pieni loppusäätö, jolla rivistö saatiin tarkasti linjaan ja ovien toiminta pehmeäksi. Vetimien kiinnitystä varten tehtiin vesivanerista sapluuna, jonka avulla reiät saatiin varmasti oikeaan paikkaan jokaisessa ovessa. Tämä on paljon nopeampi ja varmempi tapa kuin mitata reikien paikat erikseen kussakin ovessa.
Ennen alakaappien laatikkojen ja hyllyjen laittamista paikalleen vaihdettiin työtasot. Ne on helppo ruuvata paikalleen siinä vaiheessa, kun kaapit ovat vielä tyhjinä. Sen jälkeen laatikoiden etusarjat napsautettiin paikalleen, säädettiin niiden korkeus oikeaksi ja pantiin vetimet paikalleen.
Liesituuletin ja lämpötila-anturi
Liesituuletin olikin mielenkiintoinen tapaus. Tämä aktiivihiilisuodatin on niin sanottu turvaliesisuodatin. Kun liesi laitetaan päälle, tuuletin antaa äänimerkin ja siinä olevaa kytkintä on painettava, ennen kuin levyn lämpiäminen alkaa. Tämä toimii siis lapsilukkona. Tuulettimen sisällä on myös sprinkleri, joka pystyy sammuttamaa rasvapalon.
Lämpötila-anturi puolestaan tarkkailee lieden lämpötilaa - jos sattuu esimerkiksi unohtamaan vesikattilan liedelle, minkä seurauksena se kuivuu ja lieden lämpötila alkaa nousta vaarallisen korkeaksi, tuuletin sammuttaa virran lähettämällä signaalin lieden taakse asennettuun kytkimelle. Laite toimii langattomasti ja sopii erinomaisesti myös remonttikohteisiin.
Tiskipöydän teräslevy oli oikein hyvässä kunnossa eikä sitä haluttu vaihtaa. Se kuitenkin kiillotettiin levittämällä pintaan erityistä metallipintojen kiillotukseen tarkoitettua ainetta, hangattiin reiluin ottein karkealla sienellä ja puhdistettiin tahna pois. Tarvittaessa käsittely uusitaan, minkä jälkeen pinnan annetaan kuivua ja kiillotetaan se lopuksi hienolla liinalla. Lopputulos oli suorastaan häikäisevän upea.
Keittiön ulkoasu muuttui täysin ja toimivuuskin parani olennaisesti.
Ehostus tuli maksamaan noin 1650 euroa - liesituuletin ei ole tässä mukana - mikä on murto-osa kokonaan uusitusta keittiöstä.
Lisätietoja:
Ovet, laatikostot: Forema-keittiöt
www.foremadesign.fi
Liesituuletin: Savo-SAFERA
www.safera.fi
Kiillotusaine: All Tip-Top
www.tope.fi
Kaakelimaali: Ronseal Tile Paint
Uusimmat
-
17:40
NHL-seura joutuu evakkoon hengenvaaralliseksi povatun hirmumyrskyn tieltä – "Tämä on stressaavaa"
-
17:39
Outo yksityiskohta kiinnitti huomion – näin Venäjän vakooja yritti saada suomalaisen diplomaatin koukkuun
-
17:28
Tiesitkö? Suomalaisella ja ruotsalaisella glögillä on selvä ero
-
17:22
Terrori-iskun uhka nousi korkeaksi Norjassa
-
17:18
Nordean ongelmat raivostuttavat asiakkaita – lainojen katoaminen ilahdutti silti Anssia: "Kiitos, Nordea!"
-
17:04
Näin Tavion Ukraina-ratkaisua ruoskittiin eduskunnassa: "Heikentää Suomen kansainvälistä asemaa"
-
16:54
Iso petosvyyhti Suomessa ja Norjassa, 19 pidätetty: Epäillyt esiintyivät poliiseina ja pankin turvallisuusasiantuntijoina
-
16:53
Hizbollahin johtojäsen: Kannatamme Libanonin ponnisteluja aselepoon – MTV seuraa
-
16:51
SDP esitti eduskunnassa epäluottamusta ministeri Ville Taviolle ja hallitukselle – "Toiminut selvästi Suomen ulkopoliittisen linjan vastaisesti"
-
16:50
Salkkarit-hahmo paljastaa, mitä oikein kuuli: "Hämmennyin totaalisesti"
-
16:48
Tuhoisa syysmyrsky valtaa Suomen koko keskiviikoksi – Pekka Pouta kertoo, mikä tekee siitä erityisen pirullisen
-
16:43
Ystävän mukaan vauvamurhasta syytetty oli eronnut juuri ennen lapsen kuolemaa: "Hän kertoi, että hänellä on hiljaisuusviikko ja hän paastoaa"
-
16:26
Tuore nobelisti katuu löydöksiään – varoittaa mahdollistamansa kehityksen vaaroista
-
16:24
Nordean vakava häiriö ohi – "Päivitys ei mennyt suunnitelmien mukaan"
-
16:20
SAK:n muutosneuvottelut ohi – 11 työsuhdetta päättyy
-
16:14
Takaisinveto: Älä käytä tätä sormusta!
-
16:12
Pakolaisperheen isä ei saanut oleskelulupaa, koska perheellä ei ollut tarpeeksi tuloja – näin päätti ihmisoikeustuomioistuin
-
16:04
Yksi asia Olli Jokisessa on tehnyt ruotsalaislegendaan jättimäisen vaikutuksen – "Tuntuu naurettavalta"
-
15:55
Joker-elokuvan kakkososa floppasi lipputuloissa ja arvosteluissa
-
15:46
Väitös: Suomen sotilaskurinpito ei täytä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksia
-
Lataa lisää