Kruunustaan luopunut Miss Suomi Pia Lamberg on tyytyväinen valintaansa luoda uraa Yhdysvalloissa, vaikka joutuikin opettelemaan monia asioita uudelleen vieraaseen maahan muuttaessaan.
Näyttelijän urasta haaveileva mallikaunotar Pia Lamberg on saanut jalkansa oven väliin Hollywoodissa, ja hänet nähdään uudessa amerikkalaisessa Saf3-televisiosarjassa.
Parhaillaan Suomessa lomaileva Pia suuntaa jälleen ensi viikonloppuna töiden pariin.
– Lähden sunnuntaina Afrikkaan Saf3-sarjan kuvauksiin. Olen siellä kaksi viikkoa, joten Yhdysvaltoihin menen vasta lokakuun puolella, Pia kertoo MTV3.fille.
Pia näyttelee amerikkalaisessa toimintadraamasarjassa hengenpelastajaa. Hän on valmistautunut rooliin muun muassa opettelemalla vuorosanojaan käsikirjoituksesta ja ottamalla selvää hengenpelastajien koulutuksesta.
– Minut nähdään ainakin yhdessä, ehkä kahdessa jaksossa. Sarja on kirjoitettu sillä tavalla, että on mahdollista, että vierailen myös toisella tuotantokaudella, Lamberg paljastaa.
Näyttelijän uran luominen helpottuu pian, kun entinen Miss Suomi saa käteensä näyttelijäviisumin. Sen jälkeen on entistä helpompaa saada isompia rooleja.
Pian mukaan muuttaminen Los Angelesiin on osoittautunut hyväksi valinnaksi, vaikka uudet kuviot jännittivätkin aluksi.
– Olen tyytyväinen ja onnellinen. Heti tänne tullessani tuntui siltä, että täällä minun pitää ollakin. Alussa oli paljon uusia ja jännittäviä asioita, ja ihan perusasiatkin piti opetella. Kuten se, että mistä saan ajokortin. Jouduin opettelemaan koko systeemin uudestaan, sillä kaikki on niin erilaista kuin Suomessa, Pia muistelee.
Ex-missi Pia Lamberg sai roolin jenkkisarjasta
Pia Lambergille huippusopimus Yhdysvalloissa
(MTV3)