PHMB-kosmetiikkakohu laajenee – internetissä kiertävässä listassa myös myynnistä poistuneita tuotteita
Kosmetiikassa käytetty PHMB on kohahduttanut internetissä viime päivinä.
CosmEthics-sovellus julkaisi eilen listan tuotteista, joiden väitetään sisältävän kiellettyä PHMB:tä. Lista PHMB:tä sisältävistä kosmetiikkatuotteista sisältää ainakin Nivean ja Lumenen osalta tuotteita, joita ei ole enää myynnissä. Esimerkiksi listalla olevat Lumenen tuotteet ovat poistuneet myynnistä jo useampi vuosi sitten.
– Lumene-tuotteet eivät sisällä PHMB:tä. Julkisuudessa viime päivinä esiintyneen CosmEthics-sovelluksen listalla mainitut kaksi Lumene-tuotetta ovat vanhoja, valikoimasta jo vuosia sitten poistuneita tuotteita. Emme pysty ottamaan kantaa yksittäisten myymälöiden varastotilanteeseen, mutta Lumene on lopettanut PHMB:tä sisältävien tuotteiden valmistuksen jo vuonna 2012, kertoo Riikka Söderlund Lumenelta.
– Pääperiaatteemme on tarjota mahdollisimman luonnollisia tuotteita, tinkimättä kuitenkaan tuotteiden toimivuudesta tai turvallisuudesta. Myös ympäristö- ja vastuullisuusnäkökohdat ovat tärkeitä periaatteita tuotekehityksessämme ja näin ollen seuraammekin jatkuvasti uusinta mahdollista tutkimustietoa koskien raaka-aineiden turvallisuutta sekä ympäristövaikutuksia.
– Mikäli jostain käyttämästämme raaka-aineesta ilmenee uuden ja luotettavan tutkimustiedon valossa mahdollisesti negatiivisia vaikutuksia ympäristölle tai terveydelle, suoritamme raaka-aineelle uudelleenarvioinnin ja pyrimme korvaamaan tämän muilla sopivilla raaka-aineilla. Näin olemme toimineet myös PHMB:n kanssa jo vuosia sitten.
Myös Nivean tuotteiden osalta listalla on myös tuotteita, joita ei ole koskaan ollut Suomen markkinoilla myynnissä.
– Säilöntäaine polyaminopropyl biguanide on poistettu kaikista Nivea-tuotteista, eikä lokakuun 2014 jälkeen Beiersdorfilta ole toimitettu markkinoille kyseistä ainesosaa sisältävällä vanhalla koostumuksella olleita tuotteita. Jo puolentoista vuoden ajan Nivea-tuotteet ovat olleet tämän viime vuonna voimaan astuneen asetuksen mukaisia. Valitettavasti asian uutisoinnissa on käytetty tätä vanhempia tuotetietoja. Olemme olleet asiasta yhteydessä tarvittaviin tahoihin oikaisupyynnön merkeissä, ja toivomme että virheelliset tiedot Nivea-tuotteita koskien oikaistaan mahdollisimman pian, kertoo Niveaa edustava Emma Rantanen.
– Osaa tuotteista (eri valmistajilta) on nimittäin liikkeellä useasta eri valmistuserästä, mihin voi vaikuttaa jälleenmyyjän valikoiman vaihtuvuusnopeus. Kaikissa tapauksissa valmistaja ei ole myöskään päivittänyt viivakoodia. Siksi listasimme tietokannastamme löytyvät kaikki tuotteet, joissa on PHMB:tä löytynyt. Tämä siksi, että vaikka valmistaja ei tällä hetkellä tee koostumusta PHMB:llä, saattaa silti alelaareista ja kauppojen hyllyiltä myynnissä olla sitä sisältäviä koostumuksia. Tämä olisi hyvä nostaa esille.
CosmEthicsin Katariina Rantanen muistuttaa, ettei lista koske pelkästään Suomessa myynnissä olevia tuotteita.
– Osaa tuotteista on liikkeellä useasta eri valmistuserästä, mihin voi vaikuttaa jälleenmyyjän valikoiman vaihtuvuusnopeus. Kaikissa tapauksissa valmistaja ei ole myöskään päivittänyt viivakoodia. Siksi listasimme tietokannastamme löytyvät kaikki tuotteet, joissa on PHMB:tä löytynyt. Tämä siksi, että vaikka valmistaja ei tällä hetkellä tee koostumusta PHMB:llä, saattaa silti alelaareista ja kauppojen hyllyiltä myynnissä olla sitä sisältäviä koostumuksia, Rantanen sanoo.
– Suurin osa listatuista tuotteista on käyttäjiemme lähettämiä tietokantaamme palvelumme analysoitavaksi. Siksi ne ovat kokonaisuudessaan relevantteja, sillä niitä on liikkeellä, tai kuluttajilla on niitä hallussaan. Käsitämme koko EU-alueen, eli listaus ei ole Suomi-spesifinen, hän jatkaa.
PHMB:tä koskeva lainsäädäntö on Tukesin mukaan epäselvä, mutta Tukesin tulkinnan mukaan aine on kielletty.
– Tämänhetkisen tiedon perusteella Euroopan komissio on valmistelemassa säädösmuutosta PHMB:n poistamiseksi liitteestä V. Tukesin tulkinta on, että PHMB:tä sisältävien kosmeettisten valmisteiden myynti on kiellettyä, Marilla Lahtinen sanoi jo aiemmin Tukesin tiedotteessa.
CosmEthics-sovelluksen lista löytyy esimerkiksi Kemikaalitutka-blogista, joka kertoi listasta ensimmäisenä.
Muokattu 28.2.2016 klo 12:06: Lisätty Nivean edustajan kommentti.
Muokattu 7.3.2016 klo 13:09: Lisätty CosmEthicsin edustajan kommentti ja korjattu: Lista ei sisällä vanhentunutta tietoa, vaan tietoa myös tuotteista, jotka ovat jo poistuneet myynnistä.
Uusimmat
-
15:30
Vain Floridassa: Nuorukainen kiipesi alligaattorien aitaukseen eläintarhassa
-
15:30
Jaakko Loukkolan oli tarkoitus esiintyä Tatu ja Patu pihalla -kesäteatterissa – ohjaaja kertoo produktion tilanteesta suuren surun keskellä
-
15:25
EU oikeustoimiin Puolaa vastaan – epäilee opposition toiminnan vaikeuttamista
-
15:21
Auringonpalvojien pitkä odotus palkitaan pian: Lämpö voi kohota jopa 30 asteeseen!
-
15:14
Lähes kaikki Hersonin eläintarhan eläimet kuolivat äkkitulvassa – näin asukkaat auttavat veden varaan joutuneita eläimiä
-
15:03
Zelenskyi: Sadoilla tuhansilla puutetta juomavedestä – MTV seuraa sotaa
-
15:01
Suomen supernelikko vihdoin samalla viivalla – asiantuntija odottaa hurjaa tulosta: "Ei tällaista tilannetta ole ollut koskaan aikaisemmin"
-
15:01
Norrköpingin kaupunki värväsi yksityisetsivän selvittämään sosiaalitukien väärinkäyttäjiä – sai moitteet oikeusasiamieheltä
-
15:00
Petteri Orpo neuvottelutilanteesta: "Maali häämöttää ensi viikolla"
-
14:51
Mitä maailmalla on tapahtunut? Tässä kiinnostavimmat uutiset minuutissa
-
14:51
Tutustu Miss Suomi -semifinalisteihin – mukana Mikko Alatalon lapsenlapsi, transnainen, Rantabaari-sarjan näyttelijä...
-
14:36
Juristi siirtäisi lastensuojeluasiat pois hallinto-oikeudesta käräjäoikeuteen: "Nykyään sosiaalityöntekijät laativat itse omat todisteensa"
-
14:21
Tässä ovat Miss Suomi -semifinalistit – kilpailun sääntöihin merkittäviä muutoksia
-
14:17
Otkes: Tikkakosken lento-onnettomuuden syy selvinnyt
-
14:14
Vesi tulvi ryminällä Hersoniin: Satelliittikuvat paljastavat matalimpien talojen karun kohtalon
-
14:13
Top Gear -sarjasta Suomi-versio – mukana Teemu Selänne, Ismo Leikola ja Christoffer Strandberg
-
14:11
Lähde: Liverpool hankki Argentiinan maailmanmestarin
-
14:10
Ärsyyntyneiden autoilijoiden tyhmänrohkea temppu Pohjoisesplanadilla tallentui videolle – poliisi: "On vain ajan kysymys, milloin..."
-
14:05
Oikeus: Maahanmuuttovirasto ei saanut salata oligarkki Gennadi Timtshenkon kansalaisuushakemuksen suosituskirjeitä
-
14:05
Edesmenneen Jaakko Loukkolan viimeinen somepäivitys täyttyi surunvalitteluista: "Olit lapsuuteni tärkein hahmo"
-
Lataa lisää