Petri Pasanen uudelle pelipaikalle – siirtyy C Moren jalkapallostudion juontajaksi

C Moren jalkapallostudion asiantuntijana ansioitunut Petri Pasanen siirtyy ensi kaudella juontajan paikalle. Jatkossa C Moren jalkapallostudio tarjoilee Pasasen johdolla entistä syvemmälle pureutuvaa keskustelua ja kiinnostavia näkökulmia.

Petri Pasasen tarkat havainnot ja valtava tietämys ovat syystäkin jalkapallofanien arvostamia. Pasanen on ollut mukana lähes jokaisessa lähetyksessä C Moren jalkapallostudion alusta saakka, kaksi vuotta sitten.

– Kuusi vuotta asiantuntijana jättää minulle erityisesti opit, mitä siinä roolissa pitää osata ja tietää. Isäntänä minun pitää olla, jos mahdollista, vieläkin paremmin kartalla eurooppalaisen huippufutiksen tapahtumista – piirtämiset ja analysoinnit jätän nyt muille.

– Olen pohtinut, miten persoonani näkyy parhaalla tavalla uudessa roolissa ja miten tätä roolia voi kehittää. Ehkä siihenkin löydän jotain uutta ja innostavaa. Ennen kaikkea olen nöyrä uuden haasteen edessä, Pasanen pohtii.

Peliurallaan Pasanen tunnettiin maajoukkueen luottopuolustajana. Yhteensä A-maaotteluita kertyi 76, minkä lisäksi Pasanen haki kokemusta Euroopan merkittävistä sarjajoukkueista, kuten Ajaxista ja Werder Bremenistä. Myös Mestarien liigan otteluiden sykkeen Pasanen tietää omakohtaisesta kokemuksesta.

– Juontajana Pasanen vie C Moren jalkapallostudioita uuteen suuntaan. Jatkossa tulemme näkemään ainutlaatuisen ja entistä kiinnostavamman yhtälön, jossa juontaja pääsee todella haastamaan asiantuntijoita, maalaa Markus Autero, MTV:n urheilun ohjelmapäällikkö.

– Peetu on vienyt tapaa olla asiantuntija uudelle tasolle ja osallistuu aktiivisesti myös lähetysten kehittämiseen. Uteliaana tyyppinä hän haluaa jatkuvasti oppia lisää ja jakaa havaintojaan. Jatkossa yhteinen sparrailu tuleekin korostumaan entisestään, kuvailee C Moren jalkapallon vastaava tuottaja Minna Korkka.

Pasanen kiittelee lämpimästi edeltävät kaksi vuotta C Moren jalkapallostudiota vetänyttä Ile Uusivuorta. Esiintyjäkonkari on ollut Pasaselle tärkeä mentori.

– Olen todella kiitollinen viime vuosien tiiviistä yhteistyöstä Ilen kanssa. Ile on opettanut, mitä suorien lähetysten tekeminen todella vaatii, ja miten studion valoissa ollaan, kun korvanappiin satelee ohjeita. Nyt on minun vuoroni hypätä Ilen saappaisiin, Pasanen summaa.

UEFAn Mestarien liigan ja Eurooppa-liigan tahti on hengästyttävä. Kuluneet kaudet paketoitiin vasta viime viikolla, mutta kauden 2020–2021 karsintakierrokset ovat jo käynnissä. C Morella kauden avaa Super Cup, joka pelataan 24. syyskuuta. Ottelussa Mestarien liigan voittaja Bayern München kohtaa Eurooppa-liigan voittajan Sevillan.


Lue myös:

    Uusimmat