Poikaansa Tanssii Tähtien Kanssa -katsomossa kannustanut Kari Parkkonen on seurannut poikansa tanssitaivalta ylpeänä.
Pete Parkkosen isä Kari Parkkonen on viihtynyt useampana sunnuntaina Tanssii Tähtien Kanssa -katsomossa kannustamassa poikansa tansseja.
– Asumme Pihtiputaalla ja matkaa tulee yli 400 kilometriä sivu. Viimeisimmät kerrat olemme kuitenkin olleet, ja nyt pääsemme vielä ensi sunnuntainakin, isä iloitsee poikansa finaalipaikasta.
Kari Parkkonen kiistää poikansa perineen tanssitaitoja ainakaan häneltä. Varsinkin Peten lanneliikkeiden alkuperä on isälle täysi mysteeri.
– Hirvipeijaisissa on kerran taidettu tanssia humppaa, mies nauraa.
– Mutta musiikin kanssa on koko perhe tekemisissä, ja sieltä ne rytmit tulevat. Lanneliikkeet tulevat sitten jostain muualta, hän jatkaa.
Isä Kari on seurannut poikansa tanssillista kehitystä ihastuneena.
– Pete ei ole kovin notkea, mutta tämä tanssi on tuonut notkeutta, se on ollut minulle yllätys!
– Kaikki kolme lastamme ovat osallistuneet musiikkijuttuihin vuosien mittaan, ja osaamme käyttää järkeä kannustuksessa. Tietysti kannustamme ja äänestämme, mutta elämää on tämän ulkopuolellakin, mies miettii.
