Perustietoa latinalaisesta Amerikasta

Harri Kettunen, Elina Vuola (toim.): Latinalainen Amerikka. Ihmiset, kulttuuri, yhteiskunta. Vastapaino. 2014. 344 s.

Arvio: Janne Hopsu

Mistä puhumme kun puhumme Latinalaisesta Amerikasta - tai latinalaisesta Amerikasta? Jokaisella mantereella ja siihen liittyvällä kulttuurilla / kulttuureilla on omat kliseensä. Stereotypioita on vaikea ampua alas, koska niissä on myös totuutta, mutta tämä totuus on vain siivu monisyisemmästä todellisuudesta.

Käsiteltävänä oleva kirja Latinalainen Amerikka tuo esiin aiheita joista harvemmin näkee kirjoitettavan Suomessa ja suomeksi, kuten osallistavasta taiteesta tai latinalaisamerikkalaisesta elokuvasta.

Kulttuurialueen kirjallisuus on täällä tutumpaa (kirjallisuuttakin teoksessa käsitellään). Kansien välissä on toki myös artikkeleita tutummista ja laajemmista teemoista väestöstä uskontoihin ja taloudesta politiikkaan.

Kirjan aloitusartikkeli Latinalaisen Amerikan väestöstä on paikallaan: väestöä on kohdannut ja muokannut niin taudit kuin tietoinen eurooppalaistamispolitiikka, uskonnot ja orjakauppa kuin sisäinen muuttoliike.

Minna Opas ja Pirjo Kristiina Virtanen kirjoittavat Amazonian alueen alkuperäiskansoista ja niiden identiteeteistä. Ne eivät ole aina olleet luontoa äärimmäisyyksiin kunnioittavia pienissä eristäytyneissä yhteisöissään asuvia kansoja tai ryhmiä.

Kiinnostava näkemys on, että 1980-luvulla herännyt ympäristöliike alkoi esittää alkuperäiskansoja ”jaloina villeinä”, aidon luonnonyhteyden mannekiineina. Heidän kulttuurinsa eivät saisi muuttua eivätkä olla kosketuksissa valtakulttuurin kanssa. Alkuperäiskansat alkoivat peilata itseään samalla tavoin, eikä aina heille itselleen myönteisellä ha hyödyttävällä tavalla. Maailma muuttuu myös Amazonin varrella. Puolet alkuperäiskansojen asukkaista elää kaupungeissa.

Pekka Valtonen valottaa toista väheksyttyä ja vähemmän puhuttua väestöryhmää: afrikkalaisia ja heidän jälkeläisiään. Suurin osa Atlantin ylittäneestä orjakaupasta suuntautui Karibialle ja Etelä-Amerikkaan - ei Yhdysvaltoihin, vaikka tv-sarjat ja muu populaarikulttuuri saattavat sellainen mielikuvan antaa. Orjuuskaan ei ollut yksinomaan olemassaoloa kahleiden, ruoskan ja sokeriruokoplantaasin ikeessä. Afroamerikkalaisia on Latinalaisessa Amerikassa tätä nykyä 35-45 miljoonaa.

Ideologiset konfliktit ovat Latinalaisen Amerikan yksi näkyvistä vaikuttajista yhä Kylmän sodan päättymisen jälkeenkin. Vaikka oikeistolaiset sotilasjuntat tummennettuja laseja käyttävine diktaattoreineen ovat onneksi historiaa ja demokratia on juurtumassa, tulo- ja luokkaerot ovat yhä syvät. Samoin ovat paikoin jaot oikeistoon ja vasemmistoon.

Teivo Teivainen käsittelee 2000-luvun vasemmistolaisia johtajia, jotka eivät ole samasta jakarandapuusta veistettyjä. Hän myös pohtii lyhyesti Euroopan latinalaisamerikkalaistumista, sikäläisten yhteiskunnallisten piirteiden ilmestymistä Eurooppaan.

Jos on kiinnostunut alueen politiikasta, teknokulttuurista ja rikkaista luonnonvaroista ja niiden käytöstä ennen ja nyt globalisoituneessa maailmassa, Markus Krögerin artikkeli valaisee teemaa hyvin.

Kaikkea ei voi mahduttaa yksien kansien väliin. Olen yllä käsitellyt vain joitakin teemoja. Jos on jo perustietoja Latinalaisesta Amerikasta, tämä kirja syventää niitä, ja taatusti antaa uusia näkökulmia. Lukiessa mieleeni nousi aiheita joista olisi sivistävää lukea: Yhdysvaltojen suhteellisen otteen väheneminen Rio Grandesta etelään, maailman pisimmälle edennyt kaupungistuminen, jalkapallo sosiaalisena ja poliittisena tekijänä sekä pelaajien vientitavarana. Brasilian MM-kisathan kesällä ovat myös sosiaalisen liikehdinnän polttoaine, kohde ja väline.

Latinalaisen Amerikan tutkimus Suomessa voi ilmeisen hyvin, ja hyvä niin. Sen huomaa siitä että kaikki artikkelit ovat suomalaisten kynästä. Miten Latinalaisen Amerikan näkevät Suomessa asuvat ja elävät latinalaisamerikkalaiset? Mitä he pitäisivät tärkeinä tutkimuksen kohteina?

Janne HopsuKirjoittaja on ulkomaantoimittaja MTV Uutisissa

Lue myös:

    Uusimmat