Pauli Hanhiniemi saapui tänään Kerran elettyä -kirjansa julkistustilaisuuteen yhdessä laulajarakkaansa Ilaria Tuccin kanssa.
Pauli Hanhiniemi vahvistaa Mtv.fi:n haastattelussa parin asuvan yhdessä.
– Ei kai sitä nyt tarvitse sen enempää ihmetellä. Eikös se ole ihan normaalia, että ihmiset pyörivät yhdessä. Aikuisia ihmisiä ollaan, Hanhiniemi sanoo.
Hanhiniemi saapui eilen Suomeen Boliviasta Lähetysseuran järjestämältä matkalta. Hän kertoo Ilarian tulleen häntä vastaan Helsinkiin.
– En ole ollut tässä paljoa kotona, niin hän tuli vastaan, Hanhiniemi kertoo.
Ilariaa kuullaan myös Hanhiniemen 14.10. julkaistulla uudella Pölyä, hiuksia, risuja -albumilla kappaleella Mä en oo koskaan.
– Siinä oli muutamia nuoria laulajattaria Jonas Olssonin (tuottaja) ehdotuksesta. Se tuntui asetelmana kuitenkin liian karhealta. Parikymppinen pimu ei oikein istunut minun duettokumppaniksi. Riku Kettunen (kitaristi) ehdotti, että kokeilisimme Ilariaa siihen kappaleeseen. Aluksi hän lauloi suomeksi, mutta se ei kuulostanut minusta hyvältä vaan kornilta. Riku sitten toistamiseen ehdotti, että ne Ilarian osuudet käännettäisiin italiaksi. Sitten hän käänsi sanat italiaksi äidinkielelleen ja lopputulos on aika hyvä, Hanhiniemi sanoo.
Suhdehuhuista kertoi ensimmäisenä toukokuussa Seiska.
Uusimmat
-
13:46
Sotilas spekuloi kovapanosammunnoissa pimahtamisellaan ja esimiehensä ampumisella – "Näin punaista"
-
13:22
Tapparan riveistä huolestuttava tieto – Liigan kriisipesäkkeeltä pöytään yllätysveto
-
13:05
Mika Poutala muistaa yhä erityisesti yhden näyttävän tempun TTK-kaudeltaan: "Monta kertaa meinasi kuristua"
-
13:04
Tähtikapteeni hölmöili pelikiellon huippuotteluun – Ronald Koeman kävi kierroksilla tuomarin toiminnasta
-
12:52
Kamala Harris aikoo vahvistaa kyvykkyytensä toimia presidenttinä – julkistaa lääkärintodistuksen
-
12:24
Vasemmistoliitto: Suomen ei pitäisi osallistua Naton ydinaseharjoitukseen
-
12:11
Uutuuskirja: Marin "pahensi tilannetta", kun Putin suunnitteli sotaa
-
11:44
Mitä ihmettä? Huolta herättänyt räjähdelaiva Ruby pysähtyi lähelle Britannian vaarallisinta hylkyä
-
11:42
Osa hyvinvointialueista lisännyt vuokratyövoiman käyttöä roimasti
-
11:33
Ukraina iski tuhoisasti – palo roihuaa
-
11:32
Maa- ja metsätalousministeri Essayah Uutisextrassa: Osalla kunnista liikaa tietoa vesihuollosta verkkosivuillaan – hybridiuhat olemassa
-
11:32
Kuningas Charles ottaa pian suuren askeleen ensimmäistä kertaa syöpädiagnoosinsa saamisen jälkeen – lääkärit valvovat tarkasti vierellä
-
11:30
Toimi näin, jos näet hirven juoksemassa moottoritiellä
-
11:17
Supertähti nurmelle Helsingissä? Englannin romahduksella jättimäinen seuraus
-
11:13
NYT: Trump toiminut "varjopresidenttinä" Yhdysvaltain ulkopolitiikassa – avitti Suomen NATO-äänestystä
-
10:33
SM-liigakäskijän purkauksesta palaveerattu – näin seura selventää tuoretta ulostuloa
-
10:16
Seiska: Keuhkosyöpädiagnoosin saanut Aki Palsanmäki avaa vointiaan kiireellisen leikkauksen jälkeen
-
10:05
Presidentti Niinistö Ylellä: Ukrainan sodan sotilaallinen ratkaisu on kaukana
-
10:02
Skuutilla ajanut mies törmäsi lapseen Vaasassa
-
09:51
Entinen maajoukkuejuoksija kuoli vain 28-vuotiaana – "Eikä sinua koskaan unohdeta"
-
Lataa lisää