Paula Koivuniemi avoimena uran kipupisteistä: "Jotenkin tuntui siltä, että jaksaako enää"

Paula Koivuniemi juhlii tänä vuonna 50-vuotista uraansa.

Pehmeän käheä-ääninen nauru leviää hotellin alakerrassa Helsingissä, kun keskustelussa nousee esille eläkkeelle jääminen artistin töistä.

– Ei, ei ole tullut mieleen. Minä olen vielä niin nuori, 69-vuotias iskelmätähti sanoo.

Paula Koivuniemi on ihastuttanut musiikin ystäviä omaleimaisella äänellään, vahvalla lavakarismallaan ja lukuisilla hiteiksi muodostuneilla kappaleilla jo vuosikymmenten ajan. 50-vuotista taiteilijauraansa juhliva Koivuniemi on saavuttanut urallaan paljon, mutta musiikin saralla on yhä myös ammennettavaa.

Koivuniemi nauttii esimerkiksi konserteista sinfonia- ja kaupunginorkestereiden kanssa. Hän sanoo myös olevansa kiinnostunut swing jazz -tyyppisestä musiikista ja kuuntelevansa aika paljon ulkomaisia ja kotimaisia jazz-laulajattaria.

– Minua on houkuteltu siihen vuosikaudet, ja olen aina sitä arastellut. Mutta nyt olen siitä jotenkin innostunut, koska orkesterissani on muusikoita, jotka soittavat erilaisissa kokoonpanoissa ja myös jazz-puolella.

Lopettaminenkin ollut joskus mielessä

Koivuniemen kiinnostus musiikkiin on kodin perua. Isä Mauri toimi tanssimuusikkona, ja tytär aloitteli keikkailua 1960-luvun alussa tämän bändin kanssa. Varsinaisesti Koivuniemen oma musiikkiura urkeni, kun ensimmäinen levytys Perhonen julkaistiin vuonna 1966.

– Se oli jännittävä hetki, kun sai levytyssopimuksen ja Seinäjoen tyttö maalta lähti suureen kaupunkiin, Koivuniemi muistelee.

Koko uran mieleenpainuvin hetki on ollut ensimmäinen kultalevy.

Koivuniemen uralle on mahtunut paitsi nousukiitoa myös vaikeampia vaiheita. Kahdesti artisti on miettinyt jopa lopettamista: ensin 1970-luvulla, mutta vielä enemmän 1990-luvulla. Koivuniemi oli tuolloin jo saavuttanut musiikillisesti paljon.

– Jotenkin tuntui siltä, että jaksaako enää ja mitä minä nyt tekisin, Koivuniemi sanoo.

Kurssin käänsi vuonna 2000 järjestetty Leidit lavalla -konserttikiertue sekä levytys, johon osallistuivat Koivuniemen lisäksi Katri Helena, Marion Rung ja Lea Laven.

Parhaimmillaan useampi sata keikkaa vuodessa

Koivuniemen keikkatahti on ollut vuosien saatossa kova. Kiivaimpina aikoina keikkoja on ollut kahdesta sadasta kolmeen sataan vuodessa. Tällä hetkellä luku liikkuu noin sadan tuntumassa.

Yleisöllä on luonnollisesti omat odotuksensa siitä, mitkä kappaleet Koivuniemen keikalla pitää kuulla. Näihin lukeutuvat esimerkiksi Aikuinen nainen, Tummat silmät, ruskea tukka, Mä kuuntelen Tomppaa sekä Sata kesää, tuhat yötä.

– Kyllähän artistien täytyy esittää kaikki ne suurimmat hitit. Tulisi varmaan muutoin tappelu. Ei pääsisi autolla lähtemään tanssipaikan tai konserttisalin pihasta, jos ei esittäisi niitä, Koivuniemi nauraa.

Koivuniemen pitkää uraa juhlistaa osaltaan perjantaina 21. lokakuuta julkaistava Duetot-albumi, joka sisältää duettoja useiden tunnettujen miesartistien kanssa.

Mukana levyllä ovat muun muassa Vesa-Matti Loiri, Elastinen, Jari Sillanpää, Lauri Tähkä ja Pate Mustajärvi. Kaikki ovat työskennelleet Koivuniemen kanssa vuosien varrella eri tilanteissa.

Osa on pidempiaikaisia ystäviä, kuten Loiri, osa taas tuoreempia tuttavuuksia, joihin Koivuniemi on tutustunut esimerkiksi The Voice of Finland- sekä Vain elämää -ohjelmien kautta.

Duettoja äänitettäessä studiossa koettiin tunteikkaita hetkiä.

– Välillä piti pitää taukoja ja kuivata kyyneleitä, Koivuniemi kertoo. 

Lue myös:

    Uusimmat