Patricia Arquette tuohtui: Transsukupuolinen sisko Alexis puuttui Oscar-koosteesta

Oscar-gaalassa muisteltiin vuonna 2016 kuolleita näyttelijöitä, mutta Alexis Arquette unohdettiin listalta.

Oscar-pystit jaettiin 89. kerran Los Anglesissa maanantain ja sunnuntain välisenä yönä. Gaalan huipennus muuttui katastrofiksi, kun paras elokuva julistettiin aluksi väärin. La la land -elokuvan tuotanto saapui lavalle ja kiitospuheet ehdittiin jo aloittaa, kunnes kävi ilmi, että oikea voittaja onkin Moonlight.

Oscar-voittaja Patrica Arquette kertoi Vanity Fair -lehden haastattelussa olleensa iloinen Moonlightin voitosta, mutta jäi harmittelemaan lähetyksessä nähtyä muistotribuuttia vuonna 2016 menehtyneille tähdille. 

– Olen todella pettynyt. He jättivät siskomme Alexiksen pois muistokoosteesta ja hän oli transsukupuolinen, Arquette kuvailee lehdelle. 

Arquetten transsukupuolinen sisko Alexis menehtyi viime syyskuussa 47-vuotiaana. Hänet muistetaan muun muassa rooleistaan elokuvissa Pulp Fiction ja The Wedding Singer. Näyttelijä on myös ajanut laajasti transihmisten oikeuksia.

– Hänen uransa katkesi lyhyeen, ei hänen menehtymisensä johdosta, vaan hänen päätöksestään elää todenmukaisena itsenään, transnaisena. Vaikka transukupuolisille on muutamia rooleja, hän ei suostunut näyttelemään rooleja, jotka halventavat tai ovat stereotyyppisiä, Arquette kertoo lehdessä.

Oscar-gaalassa Sara Bareillesin laulun säestämässä muistokoosteessa nostettiin esiin näyttelijöitä kuten Carrie Fisher, Debbie Reynolds, John Hurt, Gene Wilder ja Mary Tyler Moore.

Aikaisemmin jenkkimedioissa kohuttiin, kun koosteesta puuttui lukuisia näyttelijöitä, kuten Garry Shandling ja Robert Vaughn.

Lue myös:

    Uusimmat