Pärssisen kiekkoura jatkuu Mestiksessä

Timo Pärssinen ja Oskari Korpikari
Timo Pärssinen (vas.) oli viime kaudella Pelicansin paras maalintekijä.Lehtikuva
Julkaistu 28.08.2014 17:26

MTV SPORT-STT

Jääkiekkoilija Timo Pärssisen ura jatkuu Mestiksen TuTossa. Pärssinen, 37, on tehnyt kasvattajaseuransa kanssa 1+1-vuotisen sopimuksen.

Konkarihyökkääjä on pelannut kaksi edellistä kautta Pelicansissa. Hän oli viime kaudella lahtelaisseuran paras maalintekijä 14 osumallaan.

Pärssinen edusti TuToa viimeksi kaudella 1996-1997, jolloin seura pelasi silloisessa I-divisioonassa.

- Kehä sulkeutuu. Fiilis on hyvä, ja tämä päätös tuntuu oikealta. Mietiskelin kesällä pitkään, mitä teen ja päädyin siihen, että nyt on hyvä aika palata kotiin, Pärssinen sanoi Turun Sanomien verkkosivuilla.

Pitkällä urallaan Pärssinen on pelannut myös muun muassa HPK:ssa ja HIFK:ssa, NHL:n Anaheimissa sekä Ruotsin ja Sveitsin liigoissa. Hän on ollut mukana viisissä MM-kisoissa.

Tuoreimmat aiheesta

Jääkiekko