Paris Hiltonin oudot joulupaljastukset

Seurapiiritähti Paris Hilton paljastaa Femalefirst-nettilehdelle uskoneensa joulupukkiin vielä 16-vuotiaana.

Kovaksi joulufaniksi tunnustautuva Paris Hilton kertoo, kuinka hänen äitinsä Kathy Hilton laittoi joululahjoja takanreunuksella oleviin joulusukkiin vielä silloin, kun kohublondi oli jo 16-vuotias.

- Me yleensä avaamme joululahjamme aamulla ensimmäiseksi. Olen kuin pikkulapsi enkä vain jaksa odottaa. Uskoin joulupukkiin vielä 16-vuotiaana, ja äitini laittoi joululahjoja sukkiin, jotta voisin yhä uskoa joulupukkiin, Paris kertoo Femalefirstille.

Samalla kun varakkaan hotellisuvun perijätär tykkää hemmotella itseään saamillaan joululahjoilla, hän haluaa myös kaikkien rakkaidensa nauttivan joulusta täysin rinnoin. Paris kutsuukin mielellään ystäviään kotiinsa viettämään joulua koko Hiltonin perheen kanssa, mikäli heillä ei ole muita suunnitelmia. Tosin asiassa on myös toinen puoli.

- Rakastan joulua, silloin voimme hyvällä tekosyyllä lähteä kaikki ulos, Paris jatkaa.

Paris kertoo, kuinka hän viettää yleensä aina koko joulupäivän yhdessä perheensä kanssa. Tänä vuonna he viettävät perhejoulua kotonaan, joka on neidon mukaan hyvin jännittävää.

- Äitini kokkaa upean illallisen, syömme itsemme täyteen ja vietämme aikaa yhdessä. Myöhemmin kutsun meille ystäviäni, joilla ei ole perhettä tai joiden perheet viettävät joulua jossain toisessa kaupungissa. Inhoan ajatusta, että joku viettäisi joulupäivän yksinään.

MTV3-Helmi

Kuva: Getty Images
Lähde: Femalefirst

Lue myös:

    Uusimmat