Panu Rajala lähetyksessä: Tarraudun nuoruuden tunnelmiin
Äskettäin 70 vuotta täyttänyt kirjailija Panu Rajala kertoi Studio55.fi-lähetyksessä, ettei tunne itseään vielä edes keski-ikäiseksi.
– Nuoruutta on jatkunut aika pitkään, joskus tuntuu että kiusallisenkin pitkään. Kun täyttää nämä kunniakkaat vuosikymmenet, niin jonkunlaista arvokkuuden kohentumista ja saavuttamista voisi vähitellen uumoilla, mutta minä kyllä vielä vähän tarraudun näihin nuoruuden tunnelmiin, Panu Rajala sanoi lähetyksessä.
Rajala ei kuitenkaan myöntänyt haikailevansa nuoruutta.
- Haikailisin vähän sellaista, jos keski-ikä jo alkaisi lähestyä. Tai haikailen jotakin sellaista tyyntymystä ja vähän tanakampaa elämänotetta. Ja kyllä se tuntuu vähän ovella jo olevankin.
Tyynempi ote näkyy hieman jo Rajalalta elokuussa ilmestyneessä Nuoruuden neljäs näytös -kirjassa, josta ei ole irronnut kohuotsikoita samaan malliin kuin esimerkiksi suhdetta Katri Helenaan käsitelleestä Lavatähti ja kirjamies- teoksesta.
– Varmaan vähän niin onkin, että minä kantapään kautta opin, kuinka helposti pienetkin sivulauseet ja lipsahdukset nousevat otsikkoon tai lööppiin tai muuten irvailun kohteeksi, ja tässä (kirjassa) olen vähän välttänyt kovin henkilökohtaisiin tunnustuksiin menemistä. Mutta samalla vähän kaipaan sellaista aikaa, jolloin voisi todella revitellä ja tunkeutua vähän syvemmälle syövereihin.
Rajala tosin arvelee, että sekin aika voi vielä tulla.
– Muttei ihan niin sellaisesta syvyydestä, joka voisi tuottaa kissankorkuisia otsikoita.
Miten Panu Rajala kommentoi Suomen kulttuurin tilaa? Katso koko lähetys.
Uusimmat
-
09:22
"Hän oli ehkä minuakin rutikuivempi" – presidenttiehdokkaat paljastavat suosikkipresidenttinsä
-
09:20
Gazan eteläosassa raskaita taisteluita: "Intensiivisin päivä sitten maaoperaation alkamisen" – MTV Uutiset seuraa sotaa
-
09:19
Video näyttää juuri vapautetun presidentin tarinan – oli tuomittu rikoksista ihmisyyttä vastaan
-
09:05
Nato-ajan ensimmäinen itsenäisyypäivän paraatipäivä alkoi Oulussa – MTV Uutiset seuraa juhlapäivän tapahtumia
-
09:03
Nämä kohtaamiset ovat jääneet Jaakko Loikkaselle erityisesti mieleen Linnan juhlista
-
09:01
Flunssahoidot testissä – lääkäri kertoo, nujertavatko sinkki ja hunaja oikeasti pöpöt
-
09:01
Sairaanhoitajan tyyli puhdistaa leikkuulauta saa täystyrmäyksen: "Ei todellakaan desinfioi mitään"
-
08:14
Lionel Messille mojova tunnustus Yhdysvalloissa
-
08:06
Tätä kaikkea presidentti Niinistön Linnan juhlissa on tapahtunut
-
08:01
Tässä ovat rouva Jenni Haukion upeat Linnan juhlien tyylit vuosien varrelta
-
07:45
Katso videolta, kuinka Biden kommentoi Trumpin presidenttiehdokkuutta ja omia suunnitelmiaan
-
07:32
Supervireiseltä Mikael Granlundilta huima yksilösuoritus
-
07:21
"Myö autetaan" – metsästäjät joutuivat yllättävään pelastusoperaatioon
-
07:18
Patrik Laine katosi kokoonpanosta juuri ennen NHL-ottelun alkua
-
07:00
Luukku 6: Turskanmaksapipari vai joululaulu koko kansalle? Uutisten "kultakurkku" Kirsi Alm-Siiran kiperä valinta
-
06:58
Zelenskyi osallistuu G7-maiden kokoukseen – MTV seuraa sotaa Ukrainassa
-
06:55
SM-liigassa syttyi supertähti – 19-vuotias maalitykki käy jatkuvaa vuoropuhelua NHL-seuran kanssa: "Antavat hyviä tipsejä"
-
06:46
Ukraina: Venäjä tappaa lennokeilla omia haavoittuneita sotilaitaan
-
06:31
Itsenäisyyspäivänä ikkunalle sytytetään kaksi kynttilää, mutta miksi? Tutkijan mukaan yhdessä selityksessä "voi olla perää"
-
06:18
Perityt sotakirjeet - apusisaren kokemus pysähdytti
-
Lataa lisää