Palsternakka on Vuoden vihannes

Porkkanalle läheistä sukua oleva palsternakka on Vuoden vihannes 2004. Vaikka palsternakka on useimmille tuttu liemijuures, on se aivan turhaan vielä tuntematon suuruus monissa muissa ruuissa. Vuoden vihanneksen valitsevat vuosittain puutarha-alan keskusjärjestö Puutarhaliitto ja Kotimaiset Kasvikset ry apunaan muut alan järjestöt ja asiantuntijat. Tittelin myönnön tavoitteena on vihannesten käytön ja tuntemuksen monipuolistaminen.

-Palsternakka on tyvestään porkkanaa paksumpi ja väriltään valkean kellertävä. Maultaan se on mieto, mutta sen aromaattinen tuoksu on astetta voimakkaampi kuin porkkanan, kuvaillaan Puutarhaliitosta.

Ennen perunan löytymistä palsternakka oli monin paikoin Eurooppaa koko ruokavalion perusta. Yksi syy oli tämän vihanneksen hyvä säilyvyys; sitä syötiin päivittäin ja käytettiin jopa oluen ja viinin raaka-aineena. Palsternakan makeahko, hieman porkkanamainen, joidenkin mielestä jopa pähkinään vivahtava maku sopii hyvin esimerkiksi pataruokiin, paistoksiin ja erilaisiin kasvislisäkkeisiin.

Paahdetut palsternakkalohkot balsamiviinietikka kastikkeessa

4-5 kookasta palsternakkaa öljyä suolaa mustapippuria

Kastike: 0,5 dl balsamiviinietikkaa 1 tl sinappia 2 rkl kapriksia 2 tl sokeria suolaa mustapippuria 1 rkl tuoretta timjamia 0,5 dl öljyä

Lisäksi: rucolasalaattia (parmesaanilastuja) Pese palsternakat hyvin ja leikkaa pitkittäin lohkoiksi. Aseta lohkot leivinpaperin päälle uunipellille. Öljyä palsternakkalohkot ja mausta suolalla sekä pippurilla. Sekoittele niin, että maustetta tarttuu tasaisesti. Paahda kypsäksi 225-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Valmista sillä aikaa kastike sekoittamalla kaikki sen ainekset keskenään. Jaa paahtuneet lohkot annoslautasille, lisää päälle nippu rucolaa, parmesaanilastuja ja mausta lopuksi reilusti kastikkeella. Tarjoa sellaisenaan paistetun makkaran, broilerin tai kalan kanssa.

(Resepti: Kotimaiset Kasvikset ry)

Lue myös:

    Uusimmat