Paljastavat merkinnät (Notes on a Scandal)

Voi miten lupaava lähtöasetelma: pääosissa loistavat naisnäyttelijät, kiinnostava englantilainen koulumiljöö, ilmassa laatuskandaalin ainekset! Sir Richard Eyren (s. 1943) ohjaama Paljastavat merkinnät on kuitenkin pettymys. Ei näyttelijäntyön tai minkään muunkaan ulkoisen seikan vaan silkan jälkijättöisen asenteellisuutensa tähden. Patrick Marberin käsikirjoittama intohimodraama näet sortuu melkoisen epäilyttäviin stereotypioihin, jotka ovat tuttuja jo vuosikymmenten takaa.

Kertojaäänenä toimiva Barbara Covett (Judi Dench) on pitkän linjan konservatiivi-opettajatar englantilaisessa Public Schoolissa, siis tavallisessa työväen koulussa "tuleville putkimiehille, mekaanikoille ja kenties muutamalle terroristillekin", kuten hän kyynisesti toteaa. Barbara kokee kunnia-asiakseen olla työpaikallaan ei pidetty vaan pelätty auktoriteetti, ja uusi asemastaan epävarma kuvisopettaja Sheba Hart (Cate Blanchett) asettuu luontevasti hänen varmojen siipiensä suojaan. Kaiken nähneestä veteraanista tulee nopeasti boheemin perheenäidin luotettu, ja tästä kissansa kanssa elävälle erakolle ainoa ystävä – ja vähitellen myös romanttisen palvonnan kohde.

Erilaisten naisten välillä syvenevä ystävyys tai rakkaus saa dramaattisen käänteen, kun Barbara yllättää Sheban seksuaalisesta kanssakäymisestä 15-vuotiaan poikaoppilaansa (Andrew Simpson) kanssa. Hän ei kuitenkaan ilmianna ihailunsa kohdetta vaan tekee yhteisestä salaisuudesta itselleen aseen: niin kauan toisen on jaksettava hänen omistavaa ystävyyttään kun hän ei puhu. Sheban huomattavasti vanhempi aviomies (Bill Nighy) alkaa jo väsyä nurkissa luuhaavaan kääkkään, jonka tulevaisuudensuunnitelmat muuttuvat yhä fantastisemmiksi. Päiväkirjoja rustaileva Barbara elättelee haaveita yhteisestä elämästä kauniin Shebansa kanssa "ilman turhaa painolastia" kuten perhettä; lopulta haahkan käytös on jo psykoottista ja keinot enemmän kuin arveluttavia.

Alaikäistä suvereenisti paneskeleva avionrikkoja Sheba näyttäytyy elokuvassa heikkona mutta kaikin puolin sympaattisena ja rakastettavana ihmisenä, kun taas Judi Denchin noita-akkahahmo alkaa muistuttaa lähinnä kuolaavaa moottorisahamurhaajaa. Hän vaanii ja vakoilee. Hän halveksii, himoitsee, juonii ja raivaa esteitä tieltään kuin kunnon pervertikko ainakin. Oppilaat ovat hänelle lahjattomia lampaita, ja kehitysvammaista lasta hän nimittää hemmotelluksi klovniksi.

Käsikirjoitus ja nimenomaan Denchin yliampuva hahmo noudatteleekin tunnistettavasti 1950-60-luvun skandaalielokuville tyypillistä "häiriintyneen lesbon" kaavaa (vrt. esim. Sisar Georgen surma 1968). Niissä homoseksuaali nainen on joko itsetuhoinen surkimus tai, kuten tässä vuoden 2007 "päivityksessä", ahnas ja häikäilemätön tyttöjen ahdistelija. Hämmentävää, että Judi Denchin ja Cate Blanchettin kaltaiset fiksut naiset ovat lähteneet mukaan näin tympeään tuotokseen.

Paljastavat merkinnät voisi kertoa yksinäisyydestä, erilaisuudesta, naisen halusta, valtataistelusta tai muista universaaleista aiheistaan koskettavasti – mutta se valitsee linjakseen epärealistisen ja sävyiltään arveluttavan kärjistyksen. Vakavaksi tarkoitettu draama tuppaa kääntymään absurdiksi komediaksi. Oivasti näytellyn tarinan uskottavuuden, ja samastuttavuuden, korvaa tunkkainen jälkimaku.

Teksti: Tuuve Aro