Muusikko ja toimittaja Arto Pajukallio tunsi Topi Sorsakosken vuosien takaa. Hän tutustui Sorsakoskeen ja hänen veljeensä Antti Tammilehtoon 70-luvun puolivälissä.
– Topi oli äärimmäisen vilpitön ja teeskentelemätön, lojaali ja lämminsydäminen, metka ja hauska ihminen. Oli hienoa, että tästä kuvitteellisesta Topi Sorsakoski -hahmosta muodostui niin suosittu laulaja, että hän löysi tavan tehdä koko kansaa puhuttelevaa musiikkia. Hänen suosionsa kesti ja kantoi, Pajukallio kehuu.
Pajukallion mukaan Sorsakoski oli läsnä, ja hänellä oli erityinen tapa tehdä "pienestä suurta".
Sorsakoski oli oikealta nimeltään Pekka Erkki Juhani Tammilehto.
– Kyllä tällaiset kuolemantapaukset ovat aina järkyttäviä. Pitkään luulimme, ettei tämä tapahtuisi näin nopeasti. Olemme suorastaan sekaisin Topin kuolemasta.
Pajukallio keikkailee parhaillaan Sorsakosken veljen Antti Tammilehdon kanssa Freud Marx Engels & Jung -yhtyeessä.
– Tässä on sellainen ajatus, että show must go on. Tiedän, että Topilla oli sellainen toivomus, ettei keikkoja peruttaisi, vaan että hommat hoidetaan kuten on sovittu. Sorsakoski oli musiikkimies henkeen ja vereen, Pajukallio sanoo.
Sorsakoski menehtyi tänään iltapäivällä Seinäjoen keskussairaalassa vakavan sairauden uuvuttamana. Hän oli kuollessaan 58-vuotias.
(MTV3)
Katso Janne Hopsun juttu:
Sumo video id