Painonnostajasta "salimimmiksi" – Noora laihtui 18 kiloa kouluruoalla: "Olen itsevarmempi nainen"

Noora laihtui 18 kiloa kouluruoalla:"Nykyään treenaan ilman päämäärää ja stressiä" 0:16

Noora Olkinuora laihtui kahdessa vuodessa 18 kiloa. Suurin muutos on säännöllinen ja terveellinen koululounas. – Nyt jälkeenpäin on kuitenkin ollut hienoa huomata, miten pienikin muutos saa isoja tuloksia aikaan, hän sanoo.

Vuonna 2016 Noora Olkinuora harrasti vielä painonnostoa. Vaikka olo oli urheilullinen, peilikuva ei Nooran omien sanojen mukaan ollut aamuisin "positiivinen yllätys".

– Olo tuntui epämukavalta. Jouluna 2016 oli järkytys käydä vaa'alla, sillä en kokenut olevani niin ylipainoinen kuin todellisuudessa olin. Äitini on ollut nuoresta asti urheilullinen, ja perheessäni on pyritty aina terveellisiin valintoihin. Niin liikunnan kuin ruokailunkin suhteen, hän muistaa.

Noora ei koskaan pitänyt itseään ylipainoisena.

– Ajatus että "päästäisin" itseni lihomaan joskus, oli kaukaa haettu. Olinhan urheilullinen nuori, ollut koko elämäni. Toki herkuttelin ja nautin epäterveellisestä ruoasta silloin tällöin, mutta pääsääntöisesti söin terveellisesti valmistettua kotiruokaa.

Suurin muutos on koululounas

Forssalainen Noora, 23, ei oikeastaan päättänyt, että alkaa laihduttaa. Muutos tapahtui luonnollisesti säännöllisen kouluruokailun, riittävän veden juonnin ja treenitavan muutoksen myötä.

– Nyt jälkeenpäin on kuitenkin ollut hienoa huomata, miten pienikin muutos saa isoja tuloksia aikaan.

Noora kokee, ettei oikeastaan tehnyt suurta elämäntapamuutosta. Painoa kuitenkin lähti 18 kiloa. Kahden vuoden aikana suurin muutos oli koululounas.

– Suuri kiitos Suomen terveelliselle ja ilmaiselle kouluruokailulle! Juon myös noin 2,5 litraa vettä päivässä, en aikaisemmin juonut kuin ehkä aamulla pienen lasillisen, kun heräsin. Lisäksi opettelin itse treenaamaan itselleni oikealla tavalla, sopivilla painoilla ja sopivilla toistoilla.

Noora tekee kahdesti viikossa salitreenin. Hän ei jaa päiviä käsi- ja jalkapäiviin, vaan hoitaa salilla aina koko kehon kokonaisvaltaisesti, kolme kertaa toistettavilla 12 toiston sarjoina.

– Nykyään treenaan ilman päämäärää ja stressiä tuloksista. Minun ei tarvitse näyttää kenellekään, että pystyn nostamaan sata kiloa maasta. Toki se on upea saavutus, mutta nyt tärkeintä on liikunnan jälkeinen hyvä olo.

"Minulla ei ole käytössä vaakaa"

Aamupalalla Noora nauttii joko kaurapuuroa, ruisleipää tai itse tehtyä munakasta. Koulussa hän syö ruokalistan mukaisen lounaan, johon kuuluu myös salaatti. Kotona nautitaan terveellistä kotiruokaa.

– Minulla ei ole käytössä vaakaa, vaan syön tarpeeni mukaan, enempää miettimättä. Lisäksi syön ennen treeniä proteiinirahkan. Niitäkin on monia erilaisia, mutta pyrin valitsemaan sen, missä proteiini on tärkeämpää kuin maku. 

Vasta jälkikäteen Nooralle ja hänen lähipiirilleen on syntynyt ymmärrys siitä, kuinka suuri merkitys säännöllisellä ruokarytmillä on elimistölle.

– Tietenkin myös vedenjuonti on ollut tärkeässä osassa. Laihtumiseen en ole itsessään saanut apua, se tapahtui koulun aloituksen sivutuotteena, ja hyvänä sellaisena. Itselläni on ollut salitaustaa jo vuodesta 2010, ja matkalla monenlaisia personal trainereita, joten jotakin on opeista vuosien mittaan jäänyt mieleen. Itse laadin itselleni saliohjelman, joka on ollut tähän mennessä ollut oikein toimiva!

"Upeaa huomata olevansa mitoissa, missä on aina unelmoinut olevansa"

Nyt, kun Noora on 18 kiloa keveämpi, peilistä katsoo myös muilla tavoilla aivan erilainen ihminen.

– Energisempi, itsevarmempi nainen, joka on vahva niin henkisesti kuin fyysisestikin! Onhan se upeaa huomata olevansa niissä mitoissa, missä on aina unelmoinut olevansa. 

Noora on saanut lähipiiriltään paljon hyvää palauteta ja tukea. Moni on myös ihmetellyt, miten hän on onnistunut painonpudotuksessaan. Noora kannustaisi hyvästä kunnosta haaveilevaa ihmistä lempeään elämäntapamuutokseen.

– Älä stressaa liikaa ja älä ole liian ankara itsellesi. Kisadieetit ja muut ovat erikseen, hän sanoo.

– Toki muutos ei ole heti niin raju ja pudotus pehmeämpi, mutta tuloksia tulee varmasti, kun vain kärsivällisyys riittää. Koen, että tämä on ollut minulle paras vaihtoehto, sillä pussikeittodieettiä testattuani huomasin, että muutos ei ollut kuin hetkellinen.

– Muista pyrkiä terveellisyyteen valinnoissasi, mutta älä rankaise itseäsi, jos joskus tulee syötyä jotakin epäterveellistä. Elämässä saa olla myös karkkipäiviä.

Liikuntaa voi harrastaa muutenkin kuin rautaa nostellen. Noora kehottaisi kokeilemaan lajeja rohkeasti, kunnes "se oikea" löytyy. Uintia jo aiemminkin rakastanut Noora on esimerkiksi innostunut avantouinnista vasta tämän talven aikana.

– Vaikka muuttunut peilikuva on monelle tavoite, pidä mielessäsi myös se palvelus, minkä teet kehosi hyväksi joka kerta, kun nouset ylös sohvalta!


Lue myös:

    Uusimmat