Maaria Haverinen kokeili lukuisia keinoja terveellisemmän elämän toivossa, mutta tulokset eivät olleet pysyviä. Viime tammikuussa hänelle tehtiin mahalaukun ohitusleikkaus.
– Voin todella hyvin tällä hetkellä. Paremmin kuin ennen leikkausta. Kyllä tämä on ollut käänteentekevää, Maaria Haverinen kertoi SuomiAreena tänään -ohjelmassa torstaina.
Maaria haluaa kumota myytin siitä, että ylipaino olisi osoitus tahdon puutteesta.
– Haluan sanoa kaikille, että älkää ajatelko noin.
– Täytyy yrittää muistaa, että kaikki meistä ovat yksilöitä, ja jokaisella on oma tarinansa ja taustansa.
Asian ytimessä.doc – Painava häpeä
35-vuotias perheenäiti Maaria on laittanut oman hyvinvointinsa taka-alalle pitkään. Itsensä laiminlyöntiin ja omaan kehoon liittyy paljon häpeää.
Kolme vuotta sitten Maaria päätti muuttaa elämänsä suunnan ja pitkän prosessin jälkeen edessä on viimeinen keino – lihavuusleikkaus.
21:27
Dokumentin voit katsoa maksuttomilla MTV Katsomo -tunnuksilla.
Maarian matkaa kohti lihavuusleikkausta seurataan Asian ytimessä.doc -sarjan dokumentissa Painava häpeä. Maaria avaa dokumentissa taustojaan avoimesti ja siinä nähdään myös, kuinka itse leikkaus tapahtuu.


