Vaikka pahin bilekohu on ohi, saattaa SDP joutua vastaamaan kysymyksiin vielä eduskunnassa

Onko Sanna Marin muuttunut pääministerikautensa aikana? Viihteen ja politiikan toimittajat kertovat 18:01
Onko Sanna Marin muuttunut pääministerikautensa aikana? Viihteen ja politiikan toimittajat kertovat

SDP:n hallituskauden ehkä tärkeimmät kesäkokoukset jäivät pääministeri Sanna Marinin (sd.) bilekohujen varjoon. Puolueen kannalta pahin on ehkä jo ohi, mutta SDP saattaa löytää juhlintavideot ja kuvat edestään jatkossakin.

SDP esitteli sekä viime viikolla Kuopiossa että tällä viikolla Kanta-Hämeessä kesäkokouksissaan erilaisia avauksia hallituksen budjettiriihtä ja ensi kevään vaaleja ajatellen.

Bilekohuun puolueessa ollaan vähintäänkin kyllästyneitä. Huolena tai jopa pelkona on se, että uusia videoita vielä tulee julkisuuteen eikä puolue pääse keskittymään asiakysymyksiin kuten Ukrainan sotaan, nouseviin hintoihin ja energiakriisiin.

Vaikka uusia kuvia ei enää tulisikaan, asiaa saatetaan vielä käsitellä jopa eduskunnassa. Perussuomalaiset vaati torstaina hallitukselta selvitystä Uniper-sotkusta – jonka he kytkivät myös Marinin juhlintaan.

–  Perussuomalaiset vaatii hallitusta selvittämään eduskunnalle, miten hallitus toimi Uniper-sotkussa tai oliko se edes toimintakykyinen Marinin juhlinnan keskellä, perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio sanoi puolueen kesäkokouksessa Lappeenrannassa.

Tavio penäsi myös sitä, antaako keskusta ”Kesärannan kännisekoilun jälkeen” tukensa Marinille.

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah on puolestaan vaatinut selvitystä eduskunnalle pääministerin ilmoituksena tai hallituksen tiedonantona.

Näin oppositio kommentoi tuoreinta Marin-kohua 10:08
Näin oppositio kommentoi tuoreinta Marin-kohua

"Tavoite on, että uutiset tulisivat asiakysymyksistä"

Vaikka SDP:n kesäkokouksissa asiakysymyksiäkin käsiteltiin, SDP:n puolue-eliitti joutui keskiviikkona Lahdessa keskustelemaan pääministerin juhlinnasta. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman kertoi, että ryhmä kävi asiasta avoimen keskustelun ja Marinin viesti oli, että opiksi on otettu.

–  Varmaan kaikkien tavoite on nyt se, että jatkossa uutiset tulisivat asiakysymyksistä.

Myös Marin itse kertoi ottaneensa opiksi, mutta selkeää vastausta pääministeriltä ei saatu, millä tavalla ja aikooko hän jatkossa toimia toisin. Pääministeri vain linjasi jatkossa keskittyvänsä työntekoon.

Vaikka Marinin bilekohuun ei suhtauduta puolueessa iloisesti, julkista kritiikkiä ei ole juuri esitetty. Puolueen puheenjohtajan kritisointi voi olla muutoinkin vaikeaa, mutta erityisen vaikeaa se on Marinin tapauksessa. Hän nauttii poikkeuksellisen suurta kansansuosiota, ja Marinin julkinen kritisointi voi koitua kritisoijalle ongelmaksi.

Marin on vetänyt kesäkokouskaupunkien torit täyteen väkeä. Esimerkiksi Lahden torilla tunnelma oli aurinkoisena kesäpäivänä kuin rock-konsertissa, jossa fanit tulivat katsomaan idoliaan.

Demarien on ollut vaikea houkutella riveihinsä nuoria ja saada ääniä nuorilta. Nyt toreilla oli kymmenittäin ja jopa sadoittain nuoria ottamassa pääministeristä yhteiskuvia.

Hallitus neuvottelee ensi viikolla ensi vuoden budjetista, jonka teko tulee olemaan todella vaikeaa, kun hinnat nousevat, valtion velan korko kasvaa ja budjetti on viimeinen ennen kevään vaaleja.

Pahin painajainen SDP:lle olisi se, että uusia videoita tulisi julki juuri budjettineuvotteluiden aikaan.

Lue myös:

    Uusimmat