Palmusunnuntai, malkamaanantai, tikkutiistai, kellokeskiviikko, kiirastorstai, pitkäperjantai, lankalauantai, sukkasunnuntai... Pääsiäisnoidilla on sesonkiaika.
Siirtymäajoilla on ollut omat riittinsä joka yhteisössä, joilla on haluttu varmistaa elämän jatkuminen toivottuun suuntaan uudessakin vaiheessa. Vuodenkiertoon liittyvät taitekohdat ovat aina olleet tärkeimpiä ja voimakkaimpia yhteisöllisiä siirtymäkohtia, onhan ihmisten elanto ollut konkreettisesti kulloisenkin sadon varassa.
Varsinkaan keväällä ei ole uskallettu jättää mitään sattuman varaan, vaan kylvön ja edelleen uuden sadon saaminen on haluttu varmistaa kaikin mahdollisin keinoin.
Pakanalliseen aikaan myös Suomessa vietettiin tässä tarkoituksessa vähän kevätpäiväntasauksen jälkeen ajoittuvaa erityistä kevätjuhlaa monine riitteineen.
Jumalattaren lahjat
Kristinuskon myötä samoihin aikoihin osunut Kristuksen ylösnousemusta julistanut pääsiäinen korvasi sen. Pääsiäinen istuukin hyvin kevätpäiväntasauksen ajan juhlallisuuksien jatkajaksi, sillä molemmissa juhlitaan muun muassa valon ja elämän voittoa pimeästä ja kuolemasta.
Muutamat aikaisemmista juhlatavoista jäivät edelleen käyttöön kristityssäkin juhlassa, osa sellaisinaan, osa muokattuina.
Esimerkiksi pääsiäisjänikset eli puput viittaavat alun alkaen anglosaksiseen hedelmällisyyden jumalattareen Ostaraan (mistä nimestä on sittemmin kehittynyt englannin kielen pääsiäistä tarkoittava sana "Easter"). Hänen uskottiin vierailevan maan päällä jäniksen muodossa keväisen nimikkojuhlansa aattona ja munivan palvojilleen värillisiä munia hedelmällisyyden symbolina. Tässä siis pupujen ja iloisenkirjavien suklaamunien kauimmaiset juuret! Kristillisessä perinteessä muna puolestaan on ylösnousemisen vertauskuva, sisältyyhän munaan uusi elämä.
