Tulipalo tuhosi Alakylän koulun käyttökelvottomaksi Oulussa – rehtori katseli liekkimerta murtuneena: "Sata vuotta vanha rakennus on menetetty"

Koulurakennus ilmiliekeissä Oulussa – katso video tapahtumapaikalta 0:13
Näin koulurakennus liekehtii Oulussa – katso lohduton video tapahtumapaikalta

Oulun Kiimingissä Alakylän koulu on kärsinyt suuria vahinkoja illalla syttyneessä tulipalossa. Henkilövahingoilta vältyttiin.

Pelastuslaitos sai hälytyksen Huruntiellä sijaitsevaan kouluun keskiviikkoiltana kello 20.23 tehtävänimikkeellä suuri rakennuspalo.  Tulipaloa sammuttamassa oli illalla noin 20 pelastusyksikköä.

Pelastuslaitoksen mukaan Huruntiellä sijaitseva lähes 300-neliöinen rakennus paloi käyttökelvottomaksi. 

Palo syttyi rakennuksen ulkopuolelta ja levisi sitä kautta välipohjaan ja yläpohjaan, pelastuslaitokselta kerrotaan. Sammutustyöt jatkuvat todennäköisesti pitkälti aamuyöhön asti.

Palo ei pelastuslaitoksen mukaan ole vaarassa levitä pihan ulkopuolelle eikä piha-alueen kahteen muuhun rakennukseen

Pala historiaa palaa

Alakylän koulun rehtori Vesa Rinta-Säntti oli paikan päällä katsomassa tuhoutuvaa rakennusta, kun MTV Uutiset tavoitti hänet puhelimitse.

– Sata vuotta vanha rakennus on menetetty. Pala historiaa tässä palaa, Rinta-Säntti kertoi murtuneella äänellä.

Koulu rakennettiin vuonna 1920 ja vihittiin käyttöön tammikuussa 1921. Ensi vuoden tammikuussa vanha hirsirakennus olisi täyttänyt sata vuotta kouluna.

Koronakriisin takia kotiopetuksessa olleet lapset ehtivät vielä palata kouluun vielä toukokuun viimeisillä viikoilla. Alakylän koulussa oli noin 200 oppilasta.

11 vuotta koulun rehtorina toiminut Rinta-Säntti suree koulun kohtaloa.

– Sain kuulla tulipalosta noin tunti sitten. Rakennus on menetetty, puolet katosta on romahtanut. Surullinen näky.


Lue myös:

    Uusimmat