"Ottakaa Lemminkäisen äidin sitkeydestä oppia"
Riitta Uosukainen ihailee Kalevalan naisista erityisesti Lemminkäisen äitiä. Sitkeän naisen toiminnasta voi ottaa oppia myös nykyisen taantuma-ajan keskellä.
Riitta Uosukainen ei osaa itse samastua kehenkään Kalevalan naisista.
− Metsän emäntä Mielikki on ehkä minua lähimpänä.
Selkeä ihailun kohde naisten joukosta kuitenkin löytyy: Lemminkäisen äiti.
− Hän on uskomaton hahmo! Kun äiti saa tietää, että hänen poikansa on kuollut, hän etsii tämän käsiinsä ja herättää lopulta henkiin. Siinä on voimanlähdettä kerrakseen äideille, Uosukainen ylistää.
Uosukainen näkee Lemminkäisen äidin sitkeydessä ja toimintatavoissa rakkauteen pohjaavan ohjelman.
− Meidän pitäisi myös ottaa vastaan se mitä on ja nyhjäistä tyhjästä, kuten Lemminkäinen opetti. Tätä mentaliteettia kaivattaisiin nyt ainaisen valituksen sijaan, Uosukainen kannustaa.
"Siitä Lieto Lemminkäinen, tuo on kaunis Kaukomieli,
keritsi kiveltä villat, katkoi karvat kalliolta,
suoritteli sukkasiksi, kiirehteli kintahiksi,
vilun suurihin sijoihin, Pakkasen palelemihin.
Siitä lieto Lemminkäinen, itse kaunis Kaukomieli,
laati huolista hevoset, murehista mustat ruunat,
päitset päivistä pahoista, satulat salavihoista.
Hyppäsi hyvän selälle, hyvän laukin lautasille;
ajoa ramuttelevi Tieran tuttavan keralla.
Ajoi rannat raskutellen, hiekkarannat herskytellen
luoksi ehtoisen emonsa, tykö valtavanhempansa."
Studio55/Jenni Kokkonen
Uusimmat
-
08:57
Tutkimus: Osatyökyvyttömyysetuudet tuovat työuraan useita lisävuosia
-
08:38
40 000 ihmistä on vaarassa jäädä Kahovkan padon tulvan alle
-
08:36
Mary luuli vessanpönttöön pudonneen sormuksen kadonneen iäksi – 13 vuotta myöhemmin sattuma puuttui peliin: "Harvinainen tapaus"
-
08:19
Jarmo Kekäläinen kommentoi venäläishankintansa kohuratkaisua – "Upea asia Amerikassa"
-
08:15
Ahvenanmaalla kuvataan yhtä Suomen suurimmista elokuvatuotannoista – ohjaaja Tiina Lymille Myrskyluodon Maija on ollut pitkä projekti: "Tuntui tärkeältä tehdä tämä"
-
08:15
Suomalaistähtien karu arki Yhdysvaltojen ammattilaiskiertueella: "Rahan takia siellä ollaan"
-
08:15
Prinssi Harry kuvaili oikeudessa olleensa lehdistön hyökkäyksen kohteena koko ikänsä: "Kuinka paljon enemmän verta..."
-
07:50
ISW: Todisteiden, järkeilyn ja retoriikan perusteella Venäjä vaurioitti Kahovkan patoa – MTV seuraa sotaa
-
07:31
HIFK hankki kohutun NHL-superlupauksen – Ville Peltonen näkee Aron Kiviharjussa, 17, hyvin harvinaisia piirteitä
-
07:29
Brasilian maajoukkue ryhtyy historialliseen tempaukseen – muutos tulee huomattavaksi
-
07:23
Pikku Kakkoselta koskettava muistoteksti edesmennelle Jaakko Loukkolalle: "Jäämme kaipaamaan sinua"
-
07:22
Tätä salaattia ei kannata ostaa valmiina kaupasta! Kari Aihisen hittiohjeella teet edullisen version helposti
-
06:45
Jokerien paluu herätti fanit: hurja startti kausikorttien ja osakkeiden myyntiin – "Hyvältä näyttää"
-
06:40
Uudisasuntoja kaupataan nyt hurjilla kampanjoilla – rakennusjätti lupaa maksaa ostajan kaikki vastikekulut ensimmäiseltä kahdelta vuodelta
-
06:32
James Mayn tallissa on yksi auto, josta hän ei luopuisi – MTV:n haastattelussa "Kapteeni Hidas"
-
06:32
SM-liigan johdossa on osaamisvaje, sanoo Petteri Sihvonen – näihin miehiin osoittaa syyttävä sormi: "Miten he voisivat ymmärtää ja osata?"
-
06:29
Tutkija: Kremlin aloittama uusi aikakausi on kylmääkin sotaa vaarallisempi – "Vaikka Ukraina valtaisi alueensa, sota jatkuisi"
-
06:16
Tämän takia Ron DeSantis hyökkää opettajia, vähemmistöjä ja liberaaleja vastaan – "Hänellä on hyvät mahdollisuudet"
-
06:15
Pahamaineisessa kilpailussa tapahtui uusi kuolinonnettomuus
-
05:59
Nainen väitti joutuneensa satunnaisen yllätyshyökkäyksen uhriksi alikulkutunnelissa – toinen selitys paljastui oikeudessa
-
Lataa lisää