Osa asiakkaista odottaa edelleen rahojaan peruutetuista matkoista: Jotkut joutuneet ikävään limbo-välitilaan

Minne saa matkustaa ja millä ehdoin? Rajavartiolaitoksen edustaja kertoo Viiden jälkeen -ohjelmassa 6:02
Rajavartiolaitoksen edustaja kertoi Viiden jälkeen -ohjelmassa, minne saa tällä hetkellä matkustaa ja millä ehdoin.

Enemmistö matkanjärjestäjistä ja lentoyhtiöistä on selvittänyt suurimmat ongelmat peruutettujen matkojen rahanpalautuksissa, kerrotaan Kilpailu- ja kuluttajavirastosta (KVV).

Kuluttajilta tulee virastoon kuitenkin edelleen runsaasti koronaan liittyviä yhteydenottoja lentoja ja matkapaketteja koskevissa asioissa.

Jotkut asiakkaat odottavat edelleen takaisinmaksua maksamistaan matkoista. Odotus on kestänyt pitkään, sillä lain mukaan matkapaketeista pitää palauttaa rahat kahdessa viikossa ja lentolipuista viikossa.

KKV:ssa on pitänyt kiirettä korona-aikana. Kun viime vuonna kaikkia matkustamiseen liittyviä yhteydenottoja tuli noin 3 800, tänä vuonna niitä on tullut jo reilusti yli 6 000.

– Kaikki kuluttajat eivät ota viranomaisiin yhteyttä ongelmistaan. Luvut antavat kuitenkin kuvaa asioiden mittakaavasta, sanoo erityisasiantuntija Annina Huolman KKV:sta. Hän huomauttaa, että rahapalautusten tahti on vaihdellut yrityksestä toiseen.

Jotkut kuluttajat ovat joutuneet ikävään limbo-välitilaan ostettuaan esimerkiksi pelkät lennot verkkovälittäjän varaussivustolta. Lentojen peruuntuessa sekä välittäjä, lentoyhtiö että mahdollinen luottokorttiyhtiö pallottelevat asiakasta osapuolelta toiselle, eikä kukaan halua ottaa vastuuta hyvityksestä.

Valtaosa KKV:n saamista yhteydenotoista on koskenut rahojen palauttamista. Alkuvaiheessa tuli joitakin ilmoituksia myös siitä, että asiakkaalle tarjottiin vain etuseteliä tai lentopisteitä. Kuluttajalla on kuitenkin aina oikeus saada hyvitys rahassa.

Finnair palauttanut yli 440 miljoonaa

Finnair on käsitellyt lähes kaikki helmikuun jälkeen tulleet hakemukset, viestinnästä kerrotaan. Lokakuun alkupuolella palattiin normaaliin takaisinmaksujen käsittelyaikaan, joka on keskimäärin viikko. Joissakin tapauksissa voi kestää kauemmin. Palautushakemuksia tulee edelleen, koska vielä joitakin talvikauden lentoja perutaan.

Helmi-marraskuussa Finnair on maksanut palautuksia yli 440 miljoonaa euroa. Marraskuuhun mennessä takaisinmaksuhakemuksia tuli liki 770 000 lentodokumentille.

Detur kertoo verkossa, että viiveet peruutettujen matkojen palautuksissa jatkuvat. Yhtiö vetoaa viivästyksissä pandemian aiheuttamiin lomautuksiin, mutta lupaa kaikille matkustajille rahat takaisin.

TUI Finland joutui perumaan kymmeniätuhansia matkoja koronan takia. Viestintäpäällikkö Laura Aaltosen mukaan lähes kaikki palautukset on saatu käsiteltyä.

Lue myös:

    Uusimmat