Maailman oopperasaleissa ja konserttilavoilla mainetta niittänyt baritoni Raimo Laukka sairastui vuosituhannen lopulla refluksitautiin, joka oli viedä häneltä äänen.
Refluksitaudissa mahan sisältöä virtaa jatkuvasti ruokatorveen. Yleisin oire on närästys, mistä Raimo Laukka kärsi vuosien ajan ilman, että sille löydettiin syytä. Toinen, laulajalle erittäin kiusallinen oire oli äänen käheys.
– Ääneni oli aamuisin hyvin käheä, ja vasta iltapäivällä sain sen kunnolla toimimaan. Juoksin asiantuntijalta toiselle vuosien ajan, mutta oikeaa syytä käheydelle ei tahtonut löytyä. Kun diagnoosi refluksitaudista lopulta tehtiin, kuulin koko sairaudesta ensimmäisen kerran, Laukka kertoo.
Diagnoosin tehnyt lääkäri totesi heti, että menisi pitkään ennen kuin Laukka pystyisi taas laulamaan.
– Jouduin peruuttamaan valtavan määrän esiintymisiä sekä Suomessa että ulkomailla.
Riskinä äänen menetys
Laukan tautiin eivät lääkkeet purreet, joten se jouduttiin hoitamaan leikkauksella. Joissakin tapauksissa leikkauksen seurauksena potilas saattaa menettää äänensä melkein kokonaan, joten myös Laukka joutui pelkäämään työkalunsa puolesta.
– Olihan se todella kova paikka henkisesti. Jouduin miettimään jopa uranvaihtoa, Laukka toteaa.
Uutta ammattia ei sentään kuitenkaan tarvinnut opetella, sillä Laukka toipui ja sai äänensä takaisin. Tosin siihen meni aikaa.
– Olihan se turhauttavaa, kun tiesi, että ääni on joskus toiminut hienosti, mutta leikkauksen jälkeen oikeanlainen äänenkäyttö piti opetella alusta. Yhteensä prosessiin kului kaksi vuotta.
Studio55/Elina Rantalainen
Uusimmat
-
23:20
Anton Lundell räväytti – NHL:ssä mieletön 15 maalin ottelu
-
22:58
Tutkija ydinaseharjoituksesta: Suomi ehkä haluaa pitää roolinsa salassa
-
22:03
HS: Ryhmä suomalaissijoittajia estänyt Helsingin areenan halliyhtiötä ajautumasta konkurssiin
-
21:40
Ville Husson karu kohtalo selvisi
-
21:15
Italia alkoi siirtää siirtolaisia keskuksiin Albaniassa
-
21:15
Seksi on ollut mukana Ensitreffit-Jennin ja Jyrkin suhteessa alusta asti – himot voivat yllättää vaikka lenkillä
-
20:55
Kylian Mbappé jyrähtää Ruotsissa uutisoidusta raiskaustutkinnasta
-
20:53
Stora Enso joutui Ruotsissa tikunnokkaan maksuviivästyksistä
-
20:44
Israel sanoi vastaavansa voimakkaasti Hizbollahin iskuun
-
20:27
Kiina: Sotaharjoitukset Taiwanin ympärillä olivat "varoitus saaren itsenäisyyttä ajaville tahoille"
-
20:10
Gogi Mavromichaliksen ja Kia Lehmuskosken TTK-tarinaan tuli särö – näin kävi, kun "viettelemään" astui toinen tähtiopettaja
-
20:08
Poliisia pakoillut mies löytyi erikoisesta paikasta – "Olemme nähneet kaikenlaista, mutta emme koskaan mitään tällaista"
-
20:04
Konservatiivikristillisyys kiehtoo nyt nuoria miehiä – tässä syyt
-
19:46
Tältä Janne Puhakan kotitalolla näytti illalla
-
19:41
Selkä jumissa? Tässä kolme harjoitusta, joilla edistät selkäsi hyvinvointia
-
19:38
Putinin ydinasepuheet ovat kammottavia, sanoo Kimmo Kiljunen MTV:lle: "Olemme potentiaalisesti ensi-iskujen kohde"
-
19:33
Kela varoittaa Omakanta-huijausviesteistä – uusin uhkaa ulosotolla
-
19:05
Pariskunta suuteli kaatosateessa – salama keskeytti
-
19:03
Matti Nykäsen Eveliina-tytär debytoi lavalla isästään kertovassa näytelmässä: "Alkuun se oli outoa"
-
18:33
Times: Pep Guardiola halutaan Englannin peräsimeen – ratkaiseva seikka lähellä
-
Lataa lisää