Ongelmiin ajautunut Lewis Hamilton on riippuvainen Valtteri Bottaksen tekemästä työstä – "Toivottavasti se auttaa"

Valtteri Bottas teki tasaista työtä Hollannin GP:n kaksissa ensimmäissä harjoituksissa, Lewis Hamilton ei.

Ensimmäisessä sessiossa Bottas kellotti viidenneksi nopeimman kierrosajan. Eroa pohjat tehneeseen Lewis Hamiltoniin tuli 0,238 sekuntia. Toisissa harjoituksissa Bottaksen sijoitus oli neljäs, ja eroa Charles Leclerciin oli 0,230 sekuntia.

Molempia harjoituksia sekoittivat punaiset liput. Ensimmäisissä harjoituksissa ajoaikaa menetettiin niiden takia yli 30 minuuttia, toisissa harjoituksissa selvittiin reilun kymmenen minuutin odottelulla.

Mercedeksen kannalta huomattavaa oli, että Bottas oli toisissa harjoituksissa tallin ainoa kuljettaja, kun Hamiltonin auto hyytyi radalle jo viiden minuutin kohdalla.

– Toisissa harjoituksissa meidän täytyi testata autoa vähän vähemmällä polttoaineella, sitä, miltä se tuntuu yhdellä kierroksella. Pääosin keskityimme pitkiin vetoihin, kun käytössä oli vain yksi auto. Yritin opetella, miten renkaiden suorituskyky heikkenee ja miten rengas ylikuumenee. Sessio oli punaisten lippujen takia vähän vaikea, mutta meillä on paljon dataa läpikäytäväksi, Bottas kertasi.

– Yleisesti ottaen hyvä päivä. Nautin, ja se on tärkeintä.

Bottas sanoi jo torstaina olevansa iloinen, että Zandvoortin rata palasi osaksi F1-kalenteria. Samat kehut toistuivat ensimmäisen ajopäivän päätteeksi.

– Toivottavasti tätä on mukava katsoa, koska ajaminen on mukavaa. Lauantain aika-ajoista tulee hauskaa, ja nautin ajamisesta jo tänään. Täällä on paljon mukavia mutkaisia osuuksia. Erityisesti vauhti kolmossektorin mutkissa tuntuu hienolta. Nautin tästä.

– Tällä radalla ei ole vaikea löytää flow'ta. Oli myös kiva nähdä, että tallien väliset erot ovat pieniä. Kaikki on mahdollista lauantaina.

Bottas on ajanut Zandvoortin radalla aikanaan pienemmissä formulaluokissa, niin kuin on Hamiltonkin.

– Rata on eeppinen. Se on todella fantastinen. Mieleeni tuli niin paljon muistoja, kun kiersin rataa nyt ensimmäistä kertaa. Tiesin jo F3:ssa, että rata on mahtava, mutta F1-autolla se on ihan hullu. Vauhti, jolla ajamme mutkaan seitsemän... Tämä on todellinen kilparata. Ohittaminen tuskin on mahdollista, koska downforcea tarvitaan valtavasti, ja mutkissa ajetaan todella kovaa. Toivottavasti saamme hyvän strategian sunnuntaille, Hamilton tuumi.

Sadatta GP-voittoaan jahtaava Hamilton on teknisten ongelmien vuoksi muihin nähden takaa-ajoasemassa, mutta hän luottaa Bottaksen tekemän työn auttavan hänetkin hyvään vauhtiin.

– Valtteri teki loistavaa työtä. Säätömme ovat yleensä aika lähellä toisiaan, joten toivottavasti hänen tekemänsä hyvä työ auttaa minua.

Lue myös:

    Uusimmat